Yhdysvaltalainen Shirley Curry, joka paremmin tunnetaan nimellä Skyrim Grandma, on päättänyt lopettaa pelivideoiden tekemisen. 88-vuotiaalla Skyrim-mummolla on yli miljoona tilaajaa Youtubessa, mutta nyt on tullut aika vetäytyä eläkkeelle niistä hommista.
Rouva Curry perustelee päätöstään 13-minuuttisella videolla kertoen olevansa jo vanha ja väsynyt. Tulossa on silmäleikkaus, josta täytyy joka tapauksessa toipua pitkään, mutta vuosikaudet hupia tarjonnut videoiden teko on jo muutenkin muuttunut pakkopullaksi.
– Olen kyllästynyt ja aivan kuoliaaksi tylsistynyt siihen, Curry toteaa.
Järkyttyneitä fanejaan hän kehottaa kääntymään vuosien varrella kertyneen videokokoelmansa pariin.
Hyvästejä Skyrim-mummo ei kuitenkaan heitä. Hän aikoo tehdä vielä vlogeja silloin tällöin, ehkä rupatella lukemistaan kirjoista. Onpa hänellä omakin kirja tekeillä, joten maistiaisia siitäkin saattaa olla luvassa. Lisäksi hän aikoo keskittyä projekteihin, jotka ovat jääneet striimijuttujen varjoon: esimerkiksi kauan sitten suunnitellun tilkkupeiton on aika tulla valmiiksi.
Valmiiksi saisi tulla myös Skyrimin jatko-osa The Elder Scrolls VI. Skyrim Grandma toivoo yhä, että pääsisi pelaamaan sitä ennen kuin oikaisee koipensa.
Lähde: PC Gamer / Shirley Curry / Youtube Kansikuva: Shirley Curry / Youtube