CD Projekt kertoo, että seuraava Witcher-peli on heidän tähän mennessä suurin projektinsa. Tämä pätee sekä tiimin kokoon että kehitystyöhön, joka etenee kuin juna.
Työnimellä Polaris kulkeva Witcher 4 kuuluu oikeastaan aivan uuteen noituripelien trilogiaan. Yli 400 henkilöä työskentelee tällä hetkellä pelin parissa, ja tuotantovaiheen odotetaan alkavan vuoden toisella puoliskolla. Vaikka peli on edelleen esituotantovaiheessa, sen parissa häärii valtaosa CD Projektin kehittäjistä.
Yhteistoimari Michał Nowakowskin mukaan tiimin koko on ylittänyt tavoitteet jo helmikuussa; alun perin he suunnittelivat saavuttavansa tämän määrän vasta vuoden puolivälissä. Tästä päätellen projekti etenee odotettua nopeammin.

CD Projekt on kuitenkin oppinut läksynsä Cyberpunk 2077:n yskähtelevästä julkaisusta: peli julkistettiin jo vuonna 2012 mutta valmista tuli vasta 2020. Tämän vuoksi yhtiössä on päätetty olla aloittamatta uusien pelien markkinointia ennen kuin ne ovat selvästi lähellä julkaisua. Tämä koskee myös The Witcher 4:ää.
Vaikka monet odottavat saavansa kauan odotetusta pelistä tiedonjyviä, ja liikkeellä on huhuja kesäkuussa ilmestyvästä trailerista, Nowakowski vakuuttaa, ettei markkinointikampanjaa aloiteta ennen kuin on tarjota jotakin konkreettista, kuten ennakkotilaukset.
Pitkään aikaan ei siis voi odottaa näkevänsä kuin korkeintaan PR-henkistä materiaalia. CD Projekt ei aio mokata tätä, sillä ensimmäinen The Witcher-pääsarjan peli lähes kymmeneen vuoteen on suuri tapaus niin kehittäjilleen kuin pelaajilleen.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: CD Projekt Red