ESL Proliigan 16. kausi päättyi syksyllä Kristian “k0nfig” Wienecken kannalta ikävästi, kun tanskalaispelaaja joutui tappeluun paikallisen kanssa Maltalla. Tappelun seurauksena k0nfig lähti Astraliksesta ja aloitti terapian traumaattisten kokemusten jälkeen.
Lue lisää: Järkyttävät tapahtumat varjostavat k0nfigin Astralis-eroa: “Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu”
K0nfig kertoi elokuussa lopettaneensa alkoholin käytön kokonaan. Hänen mukaansa alkoholi saa tekemään hänet asioita, joista ei voi olla myöhemmin ylpeä. Hän on tavannut psykologia viikoittain elokuusta lähtien.
Tavoitteena paluu ensi kaudella
K0nfig on pelannut itsekseen FACEIT-otteluita, deathmatchia ja surf-karttoja pitääkseen taitonsa hyvänä. Tavoitteena on jatkaa ammattilaisuraa heti seuraavan vuoden alussa, kun uusi CS:GO-kausi alkaa.
– Haluan olla osa hyvin rakennettua joukkuetta, johon tunnun kuuluvani. Haluan tuntea olevani kuin kotonani uudessa joukkueessani, k0nfig kertoo.
Lopuksi k0nfig kertoo antaneensa itselleen anteeksi ja olemassa hyvin motivoitunut pelaamaan CS:GO:ta.
Lähde: Dexerto | Kuva: Liquidpedia