Yhä useampi pelinkehittäjä on lisännyt tekoälyn arkiseen työkalupakkiinsa. Keväällä kerroimme tutkimuksesta, jonka mukaan reilu kolmannes kehittäjistä ilmoittaa käyttävänsä generatiivista tekoälyä työssään. Osuus lienee siitä jo kasvanut, eikä kaikki keinoälyn hyöty edes näy pelaajille millään lailla. Tästä hyvän esimerkin antaa Valven insinööri, joka pyysi ChatGPT:ltä ideointiapua.
Yli kymmenen vuotta Valvella työskennellyt Fletcher Dunn kertoi X:ssä käyttävänsä ChatGPT:tä lähinnä edistyneenä hakukoneena, mutta hämmästyneensä tällä kertaa sen hokaamiskyvystä erityisesti. Dunn oli miettinyt uutta matchmaking-algoritmia uuteen Deadlock-peliin ja hahmotellut chattiälylle, millaista kaipaisi. Tämä riitti – vastaukseksi ChatGPT suositteli unkarilaista algoritmia kuin apteekin hyllyltä.
Nyt kyseinen algoritmi on otettu käyttöön Deadlockin matchmakingissa.
Dunn myönsi, että olisi voinut päätyä samaan ratkaisuun Google-hauilla, mutta pointti onkin siitä, ettei tarvinnut: tekoäly säästi aikaa, eikä hämmentynyt epämääräisestä kuvailusta.
Tekoälyn käyttö pelinkehitysprosessissa ei siis suinkaan aina tarkoita koneperäisiä ääniä ja entistä realistisempaa grafiikkaa. Suuri osa hyödyistä jää näkymättömiin kehittäjän ja tekoälyn väliseen vuorovaikutukseen, jossa tekoäly voi tehostaa työskentelyä ja auttaa ratkaisemaan monimutkaisia ongelmia.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Valve