Counter-Strikessa neljäntenä HLTV:n ranking-listalla majaileva G2 tiedotti tänään penkittäneensä Nemanja “nexa” Isakovicin. G2 reagoi välittömästi kesätauon kärkeen, kun viimeisetkin pelaajat pääsivät eilen ansaitulle lomalle pitkän kauden päätteeksi.
G2:n ratkaisu siirtää 27-vuotias serbialaispelaaja penkin puolelle oli varsin odotettu, sillä G2:n kerrotaan huhujen mukaan olevan viimeistelemässä sopimusta Mario “malbsMd” Samayoan kanssa.
Lue lisää: Huhu: G2 iskenyt silmänsä taitavaan väliamerikkalaiseen CS-pelaajaan
M80:n riveissä pelannut 21-vuotias guatemalalaispelaaja on lyönyt itsensä todenteolla läpi CS:n huipulle tänä vuonna.
Näin ollen olikin odotettavissa, että G2 tekee tilaa kokoonpanoonsa.
Nexa tuli osaksi G2:n joukkuetta viime vuoden marraskuussa siirryttyään G2:een OG:sta. Tämä oli toinen kerta, kun serbialainen edusti G2:sta, sillä hän pelasi G2:ssa myös ennen siirtymistään OG:n riveihin vuosina 2019-2022.
IGL-pelaajana tunnetun Nexan siirtymistä G2:n joukkueeseen ihmeteltiin viime vuonna laajasti, sillä hänet hankittiin rifle-pelaajan rooliin. G2:lla oli entuudestaan jo IGL:nä pelaava Rasmus “HooXi” Nielsen joukkueessa.
Nexan kulunut kausi G2:ssa ei sujunutkaan henkilökohtaisella tasolla kovinkaan kummoisesti. Hän oli silti mukana voittamassa joukkueen ainoata mestaruutta, kun G2:n valloitti IEM Dallasin turnauksen kesäkuun alussa.
Nexan penkittäminen ei välttämättä jää G2:n ainoaksi peliliikkeeksi alkaneen kesätauon aikana. Huhujen mukaan myös tanskalainen HooXi saattaisi olla liipaisimella.
Kuva: Joao Ferreira PGL Lähde: HLTV