Kansikuva artikkelille: EA aikoo ottaa tekoälystä kaiken irti luodakseen entistä kekseliäämpiä pelejä

EA aikoo ottaa tekoälystä kaiken irti luodakseen entistä kekseliäämpiä pelejä

Electronic Artsin toimitusjohtaja Andrew Wilson on jo pitkään intoillut studioiden toiminnan tehostamisesta generatiivisen tekoälyn avulla. Viimeksi hän palasi aiheeseen tällä viikolla keskustellessaan sijoittajien kanssa. Wilson totesi kehittäjien olevan enemmän kuin valmiita panemaan keinoälyn töihin projekteissaan.

– Varhaisen arviomme perusteella yli puolet kehitysprosesseistamme hyötyy generatiivisen tekoälyn edistyksestä, hän kuvaili.

Wilsonin mukaan EA:lla on 40 vuoden edestä omaa dataa tekoälyn opetustarkoituksiin, mikä lisää tehokkuutta tulevina vuosina. Tiedossa on suurempia maailmoja, runsaammin hahmoja sekä mielenkiintoisempia tarinoita.

– Tavoitteemme on rakentaa isompia, kekseliäämpiä, luovempia, hauskempia pelejä nopeammin viihdyttääksemme enemmän ihmisiä ympäri maailmaa.

Muutama vuosi sitten intoiltiin lohkoketjuista ja metaversumista, joiden pöhisevä kaiku on tehokkaasti vaimentunut. Wilsonkin on puhunut NFT:n tärkeydestä, muttei koskaan sukeltanut niin syvälle kryptoviidakkoon kuin jotkut kollegansa. Aika ajoin tulee uutta teknologiaa, josta pomot ovat täpinöissään.

Generatiivisen tekoälyn käyttö peliteollisuudessa kuitenkin yleistyy vinhaa vauhtia. Tällä viikolla kirjoitimme Game Developers Conferencen teettämästä tutkimuksesta, jonka tulokset osoittivat lähes kolmanneksen kehittäjistä käyttävän jo tekoälyapureita. Pääasiassa työkalut ovat mukana markkinointi- ja hallintotarkoituksissa, mutta valtaosassa tekoälyä hyödyntävistä studioista sitä käytetään myös ohjelmoinnissa ja pelisuunnittelussa. Samalla suurin osa kehittäjistä on ainakin hieman huolissaan eettisistä ongelmista, joita keinoälyn käytöstä koituu.

Lähde: PC Gamer Kansikuva: Electronic Arts

Yhteisö