SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Shakin maailmanmestari syyttää nuorta vastustajaansa huijaamisesta
  • Saara
    R

Shakin maailmanmestari syyttää nuorta vastustajaansa huijaamisesta

julkaistu: 27.09.2022 12:50

Kulunut syyskuu on ollut harvinaisen dramaattinen shakin ystäville. Ensin hallitseva maailmanmestari Magnus Carlsen jätti leikin kesken koko Sinquefield Cupissa hävittyään nuorelle nousijalle Hans Niemannille. Kohdattuaan amerikkalaisen uudelleen viime viikolla mestarin pinna kesti vielä vähemmän: Carlsen jätti oman pelinsä yhteen siirtoon.

Selitykseksi norjalaisen shakkilegendan hämmentävälle käytökselle hänen on tulkittu syyttävän vastustajaansa huijaamisesta. Yleisö on kuitenkin kaivannut tähdeltä suoraa puhetta, niin epämääräinen on tilanne ollut.

Eilisiltana julkaisemassaan lausunnossa Carlsen sitten totesi suoraan syyttävänsä Hans Niemannia huijariksi.

– Uskon Hans Niemannin huijanneen useammin – ja äskettäisemmin – kuin hän on julkisesti myöntänyt. Hänen kehityksensä pelilaudalla on ollut epätavallista, ja koko Sinquefield Cupin ajan sain vaikutelman, ettei hän ollut jännittynyt tai edes kunnolla keskittynyt pelin kriittisissä kohdissa, vaikka samalla voitti minut mustilla tavalla, johon käsittääkseni vain kourallinen pelaajia pystyy, Carlsen perustelee.

Kyseinen peli ratkaisi hänen käsityksensä Niemannista.

Carlsen kertoo toivovansa, että voi jatkossakin pelata shakkia huipputasolla, mutta että huijaamiselle on tehtävä jotakin. Hän ei halua pelata sellaisia pelaajia vastaan, jotka ovat toistuvasti huijanneet, koska heidän rehellisyydestään on paha mennä takuuseen.

– Haluaisin sanoa enemmänkin. Valitettavasti sanani ovat rajalliset ilman selvää lupaa Niemannilta. Siihen saakka voin puhua vain omasta toiminnastani.

Niemann itse on myöntänyt huijanneensa pari kertaa nuorempana, mutta häpeävänsä sitä. Sinquefieldissa hän tarjoutui pelaavansa vaikka alasti, jotta ihmisen näkisivät, ettei hänellä ole keinoja epärehellisyyksiin.

– Toivon, että totuus asiasta tulee julki, mikä se sitten onkin, päättää Carlsen lausuntonsa.

Lähde: Magnus Carlsen / Twitter Kansikuva: Saint Louis Chess Club