Kansikuva artikkelille: Eurooppa vetää e-urheilun MM-turnauksia – Valorantin ja LoLin kisakaupungit lyötiin lukkoon

Eurooppa vetää e-urheilun MM-turnauksia – Valorantin ja LoLin kisakaupungit lyötiin lukkoon

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia on luonut vaikeuksia huipputason e-urheiluturnauksille, joiden osallistujiin kuuluu joukkueita ympäri maailmaa. Yleisten turvallisuushuolien lisäksi vaikeuksia ovat aiheuttaneet esimerkiksi pelaajien viisumiprosessit ja koko järjestystiimin sujuva siirtyminen maasta toiseen.

Uutisoimme viime kuussa Riot Gamesin päätöksestä siirtää League of Legendsin maailmanmestaruuskisat (Worlds) Kiinasta Eurooppaan, syynä pandemian aiheuttama epävarmuus. Tarkkaa kisapaikkaa ei silloin oltu vielä julkistettu, mutta DotEsports uutisoi tällä viikolla saaneensa sen tietoonsa.

Sivuston lähteiden mukaan uutena kisapaikkana tulee toimimaan Islannin Reykjavík, tarkemmin sen Laugardalshöll Indoor Sporting Arena, joka on aiemmin isännöinyt Riot Gamesin Valorant-turnauksia. MM-turnaus alkaa 5. lokakuuta ja päättyy 6. marraskuuta. Riot Games on sittemmin vahvistanut huhutun kisapaikan oikeaksi.

Päätös vaikuttaa kaikin puolin luonnolliselta, kun ottaa huomioon Riot Gamesin olemassa olevat siteet kisapaikan kanssa ja aiemman kokemuksen tapahtumien koronaturvatoimista, jotka ovat keränneet kiitosta.

Myös Valorantin maailmanmestaruusturnaus, Valorant Champins, saapuu loppuvuodesta Eurooppaan. Turnauksen kisapaikkana toimii Berliini, joka isännöi myös tämän kuun Valorant Masters -turnausta.

Riot Games avasi päätöstään sanomalla, että vaikka vuoden mittaisen turnaussarjan tarkoituksena oli pitää jokainen suurturnaus eri alueella, koronan aiheuttamat vaikeudet pakottivat yhtiön uudelleenarvioimaan suunnitelmaansa. Yhtiön mukaan Euroopan matkustuslinjaukset ovat kaikkein suotuisimmat eri alueelta matkustavien joukkueiden kokoamiseksi yhteen paikkaan.

Valorant Champions -turnaus alkaa 1.12 ja päättyy 12.12. Tulevassa Berliinin Masters-turnauksessa Champions-kisapaikasta taistelee muiden joukkueiden ohessa suomalaisen Santeri “BONECOLD” Sassin joukkue Acend.

Lähteet: DotEsports, Riot Games Kuvalähde: Riot Games

Tuoreimmat uutiset:

Yhteisö