SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Suomalaisedusteisille joukkueille kolmoisvoitto 150 000$ PUBG-turnauksesta!
  • Jere
    "SPY3R"
    Vanhala

Suomalaisedusteisille joukkueille kolmoisvoitto 150 000$ PUBG-turnauksesta!

julkaistu: 05.03.2020 09:00

Viime viikonloppuna Tukholmassa pelattiin turnausjärjestäjä GLL:n järjestyksessään neljännen PUBG-liigan finaaliturnaus. Palkintopotissa oli yhteensä 150 000$ ja turnaus päättyi suomalaisedusteisten joukkueiden kolmoisvoittoon.

Uudet joukkueet – tutut supertähdet

GLL Season 4 oli tämän vuoden ensimmäinen suuri PUBG-turnaus, johon 16 parasta joukkuetta olivat karsiutuneet aikaisemmin pelatuista alueellisista paikalliskarsinnoista. Mukana oli 8 joukkuetta Euroopasta, 4 Amerikasta ja 3 Latinalaisesta Amerikasta. Lisäksi Oseaniasta mukaan oli kutsuttu Athletico Esports.

Turnauksen alkuasetelmat olivat mielenkiintoiset, sillä vuoden vaihteen ympärillä pyörinyt siirtoruletti pelaajien välillä oli muokannut huippujoukkueiden kokoonpanoja rutkasti viime vuotisista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joukkueet taistelivat tosissaan toisiaan vastaan uusilla kokoonpanoillaan.

Voittajaksi etenkin toisen päivän suvereenin suorituksen siivittämänä itsensä taisteli Samu “Sambty” Kauppisen edustama Welcome to South Gergo, johon Kauppinen liittyi vuodenvaihteen jälkeen.  Joukkue voitti 18 pelatusta pelistä 3 ja sijoittui viiden parhaan joukkoon peräti 10 kertaa. Voitosta WTSG nappasi itselleen 65 000$.

Toiseksi sijoittui alkuvuodesta uuden organisaation löytänyt Omaken Sports (ent. Zoekt Een Naam/N47), jossa pelaavat Valtteri “Vazku” Jussila ja Paavo “PaG3” Voutilainen. Nipin napin hopeasijansa 1 pisteen turvin säilyttänyt joukkue palkittiin suorituksesta 30 000 dollarin palkintopotilla.

Kolmanneksi turnauksessa sijoittui viime viikolla pelaajasopimuksensa julkistanut Anssi “mxey” Pekkonen ja hänen nykyisin edustamansa Team Liquid. Pronssisijasta joukkueelle napsahti 20 000 dollaria.

Näin ollen turnauspäättyi suomalaispelaajien kannalta kolmoisvoittoon. Muita suomalaisedusteisia joukkueita ei finaalitapahtumassa nähty.

Seuraavaksi joukkueet suuntaavat Berliiniin, jossa perjantaina käynnistyy PGS: Berlin -turnauksen viimeinen karsintavaihe. Tässä karsinnassa suomalaisväriä mukaan tuovat edellämainittujen lisäksi myös ENCE, RÄHINÄ eGameStars, YMCA Esports ja Team SoloMid (suom. Jembty).

Kuva: WTSG