Videopelejä käsitellään pitkin maailmaa eri tavalla. Siinä missä ne ovat joissain maissa aitoa urheilua ja kunnioitettu viihteen muoto, ovat ne osassa liki demonisoituja. Uutisoimme aiemmin tässä kuussa siitä, kuinka Bangaleshin poliisit pidättivät 108 henkilöä kielletyn PlayerUnknown’s Battlegrounds -pelin pelaamisesta.
Myös Intia tunnetaan maana, joka on asettanut pelejä täyskieltoon. Maa on esimerkiksi kieltänyt edellä mainitun PUBGin mobiiliversion kokonaan, minkä myötä pelistä julkaistiin täysin oma, yksinomaan Intialle suunnattu mobiiliversio. Kyseinen versio sisälsi useita lasten ja nuorten suojeluun tarkoitettuja erityisrajoitteita, kuten päivittäiset rajat peliajalle ja käytetylle rahalle.
Kun ottaa huomioon Intian suuren väkiluvun ja mobiilipelien suosion maassa, ei ole lainkaan kummastuttavaa, että se saa pelinkehittäjän puolesta tällaista erityiskohtelua.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, ettei riisuttu PUBG-versiokaan ole riittävä maan päättäjien miellyttämiseen. Uutissivusto Reutersin lähteen mukaan Intia on estänyt pelin pelaamisen maassa viitaten sen osaomistajaan, kiinalaiseen Tencentiin, ja huoliin datan jakamisesta Kiinan kanssa. Sovellus on sittemmin poistettu Applen ja Googlen sovelluskaupoista.
Google statement: "On receipt of the order, following established process, we have notified the affected developer and have blocked access to the app that remained available on the Play Store in India.”
— Manish Singh (@refsrc) July 28, 2022
Myös TechCrunch on vahvistanut pelin saaman bannin. Sivusto myös huomauttaa, että Battlegrounds Mobile India on yksi yli kolmestasadasta sovelluksesta, jotka on tähän mennessä kielletty maassa Kiina-suhteisiin vedoten. PUBG Mobile India oli ehtinyt keräämään yli 100 miljoonaa latausta.
Lähteet: Reuters, TechCrunch Kuvalähde: PUBG Mobile