Uutisoimme viime viikolla kaksinkertaisen Dota 2 -maailmanmestarin Topias “Topson” Taavitsaisen uusista suunnitelmista. Taavitsainen oli bongattu ilmoittautuneena Länsi-Euroopan Dota Pro Circuit -turnaussarjan avoimiin karsintoihin yhdessä vanhojen joukkuetoveriensa Sébastien “Ceb” Debsin ja Johan “N0tail” Sundsteinin kanssa.
Joukkue on sittemmin edennyt ensi viikolla pelattaviin suljettuihin karsintoihin, jonka kaksi parasta joukkuetta etenevät turnaussarjan kakkosdivisioonaan.
Taavitsainen kertoi striimissään, että hän harkitsi “vakavampaan” joukkueeseen liittymistä, mutta muun muassa matka-aikataulujen ja harjoitusten vaatiman ajan miettiminen saivat hänet muuttamaan mielensä.
“Tällä tavoin voin toimia omien tarpeideni mukaan, mikä on mukavaa. Voin striimata ja viettää aikaa perheeni kanssa, pelata Dotaa, ja katsoa mihin se johtaa”, Taavitsainen totesi.
Myös Taavitsaisen joukkuetoveri Debs on painottanut, ettei joukkue tule tavoittelemaan menestystä kaiken muun hinnalla, vaan saattaa yksinkertaisesti kadota näköpiiristä pitkäksikin aikaa, jos jokin karsintaturnaus ei mene suunnitelmien mukaan.
Lähde: Topias “Topson” Taavitsainen & Titaniadota YouTube Kuvalähde: Valve