Maailmanlaajuisesti tunnettu e-urheiluorganisaatio, yhdysvaltalainen Cloud9 ilmoitti kuun alussa uusivansa kokonaan CS:GO-joukkueensa. Uuden kokoonpanon jäsenien julkistusta on odotettu pitkään ja eilen kaksi uutta nimeä tuotiin julkisuuteen.
Cloud9:n uuden CS:GO-kokoonpanon ensimmäinen jäsen julkistettiin reilu viikko sitten, kun organisaatio kertoi värvänneensä brittiläisen Alex “ALEX” McMeekin CS:GO-joukkueensa kapteeniksi. Cloud9:n CS:GO-puolen johto sai myös uutta väriä, kun Henry “HenryG” Greerin liittyi organisaation manageriksi ja Aleksandar “kassad” Trifunović CS:GO-joukkueen valmentajaksi.
Eilen Cloud9 julkisti McMeekin lisäksi kaksi uutta jäsentä, jotka liittyivät Cloud9:n CS:GO-joukkueeseen: Özgür “woxic” Eker sekä William “mezii” Merriman.
Cloud9:n CS:GO-managerina nykyisin toimiva Greer lupasi aiemmin tuoda julkisuuteen jokaisen organisaation uuden CS-pelaajan sopimusten yksityiskohtia. Näihin kuuluvat muun muassa palkka, rooli sekä sopimuksen pituus. Kahden uuden pelaajan kohdalla ei tehty poikkeuksia.
Joukkueen uusi jäsen Merriman on CS:GO-yhteisössä tuntemattomampi hahmo. 21-vuotias brittiläinen on edustanut aiemmin urallaan muun muassa GamerLegion-organisaatiota. Nyt nuori pelaaja pääsee kokeilemaan ensimmäistä kertaa siipiään ison organisaation alla. Hänen 3-vuotisen sopimuksen palkaksi ilmoitettiin 426 000$.
Toinen uusi jäsen, Eker (Woxic) puolestaan on tunnettu CS:GO-tähti, joka on edustanut aiemmin urallaan esimerkiksi Hellraisersia sekä mousesportsia, josta tämä penkitettiin viime kuussa. AWP-roolin pelaaja nimettiin viime vuonna maailman 12. parhaaksi pelaajaksi (HLTV) ja hänen Cloud9-sopimuksen arvoksi ilmoitettiin nyt yli 1.36 milj. yhdysvaltain dollaria.
Ekerin sopimuksen arvo on suuri, mutta ei silti yllä samaan kuin McMeekin sopimus. Cloud9:n uuden kapteenin sopimuksen arvoksi ilmoitettiin aiemmin peräti 1.65 milj. yhdysvaltain dollaria.
Kaksi, tai mahdollisesti kolme, joukkueen pelaajaa on vielä julkistamatta. Cloud9:n uusi CS:GO-joukkue näyttää tällä hetkellä tältä:
Alex “ALEX” McMeekin
William “mezii” Merriman
Özgür “woxic” Eker
Aleksandar “kassad” Trifunović (valmentaja)
Uusimmat esports-uutiset: