Pitkä odotus on pian ohitse, kun Counter-Strike 2:n ensimmäinen major-turnaus polkaistaan käyntiin tämän viikon sunnuntaina. PGL Major Copenhagen -turnausta on odotettu vesi kielellä CS-yhteisön keskuudessa, sillä edellisen kerran major-turnaus pelattiin viime vuoden toukokuussa.
Normaalisti kaksi kertaa vuodessa pelattaviin major-turnauksiin tuli CS2:n julkaisun myötä pidempi tauko. Tämä odotus päättyy vihdoin sunnuntaina 17. päivä maaliskuuta, kun ensimmäiset ottelut pelataan Opening Stage -joukkueiden kesken.
Tanskassa Kööpenhaminassa pelattavassa huipputurnauksessa on 1,25 miljoonan dollarin palkintopotti, josta on taistelemassa yhteensä 24 joukkuetta. Turnauksen huipentavat pudotuspelit pelataan legendaarisella Royal Areenalla.
Turnauksen ensimmäisessä vaiheessa ei nähdä suomalaispelaajia servulla, sillä Aleksi “Aleksib” Virolainen ja Jimi “Jimpphat” Salo pääsivät joukkueineen suoraan Elimination Stagelle.
Suomalaisvalmentaja Eetu “sAw” Saha ja suomalaisorganisaatio ENCE sen sijaan aloittavat oman urakkansa jo sunnuntaina turnauksen avausvaiheesta.
Pelaajatcom näyttää major-turnauksen otteluista puolet Twitch-kanavallaan ja puolet otteluista on katseltavissa puolestaan Elisa Esportsin kanavalla.
Pelaajatcomin lähetyksissä katsojia viihdyttävät selostajakaksikko Arttu “Olvari” Hämäläinen ja Aleksi “Oonraimo” Takkinen. Asiantuntijakaartissa nähdään suomalaisia nykyisiä sekä entisiä CS-pelaajia, kun Olli “sLowi” Pitkänen, Aleksi “allu” Jalli ja Samu “Samppa” Kylmälä ovat vuorollaan tarjoamassa analyysia huippuotteluista.
Opening Stagelta aloittaa 16 joukkuetta, joista kahdeksan parasta etenevät Elimination Stagelle. Siellä Natus Vinceren ja MOUZ:n lisäksi vastustajia odottelevat Spirit, Vitality, Faze Clan, G2, Virtus.pro ja Complexity.
Turkkilaisjoukkue Eternal Fire on esiintynyt loistavasti vuoden 2024 puolella. RMR-karsintojen A-lohkossa Eternal Fire nappasi major-paikan itselleen 3-2 saldolla. Se koki tappiot koville FaZe Clanille ja G2:lle, mutta voitti Ninjas in Pyjamasin, Falconsin ja ratkaisevassa ottelussa BetBoomin.
Kovakuntoisen ja loistavasti yhteen pelaavan Eternal Firen turnauksesta voi ennustaa hyvällä omallatunnolla pitkää. Momentum-pohjainen joukkue, joka on kuitenkin kuluneen vuoden aikana löytänyt vakuuttavan perustason pelaamiseensa.
Avausottelussa vastassa TheMongolz, jota vastaan EF on ehdottomasti ennakkosuosikki.
Arvio: Jatkoon.
Seuraa häntä:
Ali “Wicadia” Haydar Yalcin
19-vuotias turkkilaisjoukkueen kuopus, josta povataan seuraavaa maansa supertähteä. Ammentaa oppia legendaarisen Ismailcan “XANTARES” Dörtkardesin vierellä. Mekaanisesti lahjakas Wicadia pystyy ottamaan isoa roolia, kun sitä vaaditaan. Ainoa Eternal Firen riveistä, joka ei ole aikaisemmin pelannut major-turnauksessa.
Ehdottomasti isoin suosikki etenemään jatkoon turnauksen avausvaiheesta. RMR-vaihe oli vähintäänkin vakuuttava. Cloud9 nappasi oman major-paikkansa suoraan kolmella voitolla, voittaen mm. tämän hetken ykkösjoukkueen Vitalityn.
Taitoa ja kokemusta joukkueesta löytyy yllin kyllin. Ainoa pelaaja joukkueessa ilman major-voittoa on Sergey “Ax1Le” Rykhtorov.
Isoin puute on kuitenkin AWP-pelaajan puuttuminen. Tämä jättää joukkueen todella haavoittuvaiseksi tämänkaltaisissa huipputurnauksissa, joissa parhailla joukkueilla on heittää vastaan maailmanluokan AWP-pelaajia.
On onnistunut toki voittamaan kovia joukkueita ilman varsinaista AWP-pelaajaa, mutta useampi voitto samaan turnaukseen huippujoukkueita vastaan saattaa olla liikaa pyydetty.
Taitoa muuten joukkueesta löytyy roppakaupalla. Taitavalla pelinsisäiselläjohtajalla Kirill “Boombl4” Mikhailovilla on kuitenkin edessään mietinnän paikka, kuinka paikata AWP-pelaajan uupuminen. Entinen NaVi-pelaaja on ottanut itse vastuuta AWP-tarkkuuskivääristä, mutta ei ole sen kanssa elementissään.
Kärsi turnauksen alla yllätystappion SAW:lle BLAST Premier Spring Showdown -turnauksessa.
Arvio: Jatkoon. Avausottelussa vastassa ECSTATIC, joten tarjolla olisi hopeatarjottimella voitokasta aloitusta turnaukseen.
Seuraa häntä:
Ilya “Perfecto” Zalutskiy
Huipputärkeä pelaaja omalle joukkueelleen. Loistava support- ja lurk-pelaaja. On älyttömän hyvä kierroksien myöhäisissä ratkaisuvaiheissa ja clutch-tilanteissa. Tietokone päässä raksuttaa koko ajan ja tuntuu löytävän aina oikean ratkaisun tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Suomalaisen valmentajavelho Eetu “sAw” Sahan joukot lähtevät majoreiden avausvaiheeseen ennakkosuosikkien joukossa. Rajuja muutoksia täksi vuodeksi kokenut joukkue on löytänyt yllättävän nopeasti yhteisen sävelen ja peli on kehittynyt tasaisesti eteenpäin.
Kärsi RMR-vaiheessa tappiot koville Spiritille ja Vitalitylle, mutta voitot Preasysta, Astraliksesta ja GamerLegionista riittivät tuomaan major-paikan.
Sen jälkeen koki yllätystappion OG:lle BLAST Premier Spring Showdown -turnauksessa.
Mielenkiintoinen joukkue, joka on varmasti entistäkin vahvempi, kunhan joukkue saa yhä enemmän ja enemmän yhteisiä kokemuksia vyölleen sekä aikaa. Tällä hetkellä otteet ailahtelevat välillä isostikin. Voi käytännössä hävitä kenelle tahansa, mutta voi myös voittaa parhaana päivänä kenet tahansa.
Avausottelussa vastassa Lynn Vision, josta voiton pitäisi irrota huononakin päivänä.
Arvio: Jatkoon avausvaiheesta.
Seuraa häntä:
Rasmus “sjuush” Beck
Joukkueen pitkäaikaisin jäsen Rene “TeSeS” Madsenin jälkeen. Takana jo kolme varsin menestyksekästä vuotta Heroicissa. Takuuvarma support-pelaaja, jonka esityksistä oman joukkueen menestymismahdollisuudet jäävät harvoin kiinni. Pystyy tarpeen tullessa ottamaan myös ratkaisijan viittaa harteilleen, jos joukkueen isot tykit laahaavat.
Suomalaisorganisaatio on toipunut hyvin viime vuonna kokemistaan hurjista muutoksista kokoonpanonsa suhteen. Pitkäaikaisin joukkueen jäsen on Pawel “dycha” Dycha. 9INE:sta hankittu puolalaiskolmikko (Krzysztof “Goofy Górski, Olek “hades” Miskiewicz ja Kacper “Kylar” Walukiewicz) on todistanut pystyvänsä pelaamaan myös “kansainvälisessä” joukkueessa menestyksekkäästi.
Kaiken nähnyt ja kokenut IGL Lukas “gla1ve” Rossander on ottanut myös vakuuttavasti paikkansa joukkueen johtajana.
RMR-vaihe selvitettiin kunnialla, kun 2-2 saldolla pelanneiden ottelussa kaatui komeasti Astralis.
Pelasi major-turnauksen alla IEM Dallasin karsinnat, joissa tuli lähtö yllättäen B8:a vastaan. Kuten aikaisemmin todettua, niin huippujoukkueiden päätavoitteet kevään osalta ovat kuitenkin suunnattu täysin major-turnaukseen, joten pienestä sukelluksesta ei ole syytä olla huolissaan.
Gla1ve on saanut ENCEn pelaamaan ennen kaikkea loistavasti yhteen joukkueena ja ENCE kuuluu turnauksen avausvaiheen ennakkosuosikkeihin. Olisi valtava pettymys, mikäli suomalaisorganisaation matka tyssäisi jo Opening Stagelle.
Avausottelussa vastassa Imperial.
Arvio: Jatkoon.
Seuraa häntä:
Olek “hades” Miskiewicz
AWP-pelaaja, joka on tunnettu ailahtelevista otteistaan. Sama ongelma vaivaa edelleenkin ajoittain. Parhaimmillaan häikäisevä, mutta huonona päivänä ei tunnu osuvan edes ladon seinään. Näyttää turhautumisensa välillä hyvinkin selvästi. Pääkoppa on kuitenkin pysynyt viime aikoina paremmin kasassa ja sitä vaaditaan myös tässä turnauksessa.
Apeks lähtee major-turnauksen avausvaiheeseen yhtenä ennakkosuosikeista. Joukkue, joka helpostuu “unohtuu” kovimpien nimien rinnalta, mutta kerta toisensa jälkeen on haastamassa isompiaan.
Pelasi RMR-karsinnat vakuuttavasti ja eteni jatkoon 3-1 saldolla. Pelannut sen jälkeen ESL Challenger Leagueta vaihtelevalla menestyksellä, sekä IEM Dallasin turnauksen karsinnat, joissa hyytyi Virtus.pro:n ja Metizportin käsittelyssä.
Majoreiden alla pelattavat ottelut sujuvat välillä parhailtakin joukkueilta vaihtelevasti, sillä katseet on käännetty jo kohti kevään tärkeintä turnausta.
Pelinsisäisenäjohtajana operoiva 20-vuotias Ådne “sense” Fredriksen on ensikertalainen major-turnauksessa. Sen lisäksi nuorukainen on muutenkin vielä katsomaton kortti, joten onkin mielenkiintoista nähdä kuinka norjalainen selviää pelin isoimmassa turnauksessa.
Avausottelussa vastassa sunnuntaina brasilialainen paiN Gaming, jota vastaan Apeks lähtee selvänä ennakkosuosikkina.
Arvio: Jatkoon
Seuraa häntä:
Joakim “jkaem” Myrbostad
Kaiken nähnyt ja kokenut 30-vuotias kehäkettu. Joukkueensa tärkein pelaaja. Painoi RMR-karsinnat läpi hurjalla 1.44 ratingilla. Johtaa joukkuetta servulla ja sen ulkopuolella.
Portugalilaisjoukkue yllätti aikalailla kaikki nappaamalla major-paikan itselleen. Sensaatiomaisesti 0-2 saldosta major-paikan itselleen pelannut SAW on syttynyt uskomattomiin liekkeihin tänä keväänä. RMR-turnauksessa joukkue otti kolme BO3-otteluvoittoa putkeen kaatamalla Ninjas in Pyjamasin, Enterprisen ja Fnaticin.
Tuon jälkeen portugalilaiset ovat olleet suorastaan häikäisevässä iskussa. Joukkue seilaa tällä hetkellä kahdeksan ottelun voittoputkessa. Viimeisimmäksi se löi kovia nimiä BLAST Premier Spring Showdown -turnauksessa (OG, Liquid ja Cloud9) ja nappasi itselleen paikan Lontoossa pelattavaan BLAST Premier Spring Final -turnaukseen.
Viiden ensikertalaisen joukkue saapuu Kööpenhaminaan renkaat itseluottamuksesta täyteen pumpattuina. Avausottelussa vastassa rakas vihollinen naapurimaa Espanjasta, eli KOI.
Arvio: On lyönyt kaikki jo niin monta kertaa ällikällä tänä keväänä, että miksipä ei vielä kerran. Todella kovassa seurassa. Itseluottamus on kuitenkin niin hurjassa kuosissa, että SAW saatetaan hyvinkin nähdä Elimination -vaiheessa. Jatkoon!
Seuraa häntä:
Michel “ewjerkz” Pinto
23-vuotias portugalilainen siirtyi SAW:n riveihin kesällä 2022. Pelannut koko uransa kotimaassaan, mutta tällä kaudella tapahtunut valtavia loikkia kohti kansainvälistä huipputasoa. Joukkueensa ykkössyömähammas, joka naulaa frägejä kovalla tehokkuudella. Taitava pelaaja, joka saanut itseluottamuksen noustua uutta tuulta purjeisiinsa.
Brasilian ykkösjoukkue FURIA esiintyi Amerikan RMR-karsinnoissa loistavasti voittamalla kaikki kolme otteluaan. Se kaatoi kolme amerikkalaisjoukkuetta, kun Nouns, Liquid ja Complexity saivat kaikki nöyrtyä brasilialaisten käsittelyssä.
Ennen RMR-karsintoja joukkueen alkukausi oli ollut vaikea. IEM Katowicen turnauksessa tuli lähtö suoraan kahden tappion saattelemana, kun sekä TheMongolz, että Apeks olivat sitä vahvempia.
CS-legenda Gabriel “Fallen” Toledon johdattama FURIA epäonnistui myös karsimaan itseään BLAST Premier Spring Showdown -turnaukseen.
Todella kokenut joukkue (keski-ikä 27.0 vuotta), joka pystyy parhaimmillaan haastamaan aivan maailman terävintä kärkeä. Se tärkein eli tasaisuus loistaa kuitenkin liian usein poissaolollaan. Joukkue alisuorittaa liian usein ja tämän vuoksi FURIA on iso kysymysmerkki Kööpenhaminan major-turnauksessa.
RMR-karsinnat lupailivat kyllä hyvää, mutta silti brasseilta on lupa odottaa mitä tahansa, niin hyvässä kuin pahassa.
Arvio: Taistelee tiukasti jatkoon pääsystä. Todella vaikea ennustettava, kilpailu on hurjan kovaa. Saattaa hyytyä niukin naukin ulos turnauksen seuraavasta vaiheesta. Avausottelun merkitys, jossa se kohtaa toisen brasilialaisen Legacyn, on FURIAn kohdalla todella suuri.
Seuraa häntä:
Kaike “KSCERATO” Cerato
Uskomattoman lahjakas pelaaja. Kieltäytyi Liquidin kosiskeluista viime vuoden lopulla ja päätti jäädä FURIA:n riveihin. Loistava entry-fragaaja, joka on joukkueensa tärkein pelaaja. Megatähti, jonka onnistumisia FURIA tarvitsee kipeästi menestyäkseen turnauksessa.
Espanjan CS-ylpeys onnistui RMR-karsinnoissa napsimaan voitot 3DMAX:sta, 9Pandasista ja Fnaticista. Ainoa tappio tuli Aleksi “Aleksib” Virolaisen johtamaa Natus Vincerea vastaan.
Kokeneet portugalilaiset Tiago “JUST” Moura ja Renato “stadodo” Gonçalves onnistuivat vihdoin ja viimein saavuttamaan uransa ensimmäisen major-paikan KOI:n riveissä.
Todella kova LAN-joukkue, joka syttyy tiukoissa paikoissa parhaimpaansa. Ammentaa energiaa LAN-ympäristön tunnelmasta ja onkin parhaimmillaan fiilisjoukkueena vaikea horjutettava.
Ei kuulu lohkon suurimpiin suosikkeihin, mutta on kenties kovin haastajaehdokkaista. Avausottelussa vastassa rakas vihollinen Portugalista, eli SAW.
Arvio: Siinä ja siinä. Venymistä vaaditaan, mutta espanjalaisjoukkue on osoittanut olevansa kuin kala vedessä LAN-turnauksissa.
Seuraa häntä:
Alejandro “mopoz” Fernández-Quejo Cano
Edustanut organisaatiota vuodesta 2017 lähtien. Todellinen seuraikoni. Loistava entry-fragaaja. Katoaa välillä kuvasta jos homma ei rullaa odotuksien mukaan. Isosti fiilispelaaja, joka pystyy ratkomaan kierroksia omalle joukkueelleen avaustapoillaan.
Nappasi heti vuoden alusta paikan ESL Pro Leaguen tulevalle kaudelle Etelä-Amerikan karsinnoista. Sen jälkeen kilpaili hyvällä menestyksellä oman maanosansa joukkueita vastaan.
RMR-turnauksessa marssi voitosta voittoon ja major-paikka varmistui suoraan 3-0 saldolla.
Kenraaliharjoitus ennen Kööpenhaminan major-turnausta meni kuitenkin pahasti penkin alle, kun Imperial taipui Montelle selvin lukemin BLAST Premier Spring Showdown -turnauksessa.
IGL:n tontille hypännyt Vinicius “VINI” Figueiredo johtaa joukkojaan kokemuksella yhdessä toisen kokeneen kehäketun João “felps” Vasconcellosin kanssa.
Hyvä sekoitus kokeneita ja nuoria pelimiehiä. Kertaalleen HLTV:n top-20 pelaajat listalle valittu AWP-pelaaja Henrique “HEN1” Teles on saanut kaivettua esille jälleen terävämpää ilmettä muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.
Joukkueen noviisit, käytännössä kotisohvalta joukkueeseen revittu Kaiky “noway” Santos ja Lucas “decenty” Bacelar ovat ensikertalaisia major-turnauksessa. Taitavia nuoria pelaajia, joilla todennäköisesti valoisa tulevaisuus edessään CS:n parissa.
Arvio: Pientä ihmettä vaaditaan, mikäli Imperial tästä mielii jatkoon painella. Silti superonnistumisella siihen on mahdollisuudet. Avausottelussa vastassa heti kova haaste, kun vastaan astelee ENCE.
Seuraa häntä:
Kaiky “noway” Santos
Ensimmäisessä oikeassa joukkueessa pelaava 18-vuotias brasilialainen lahjakkuus, jonka Imperial repi tosiaan joukkueeseensa käytännössä miehen kotikoneelta. Striimajana itsensä tunnettavaksi tehnyt hiomaton timantti, joka on lyhyessä ajassa todistanut pystyvänsä kilpailemaan kovalla tasolla. Tämä nimi kannattaa painaa mieleen.
Mongolian ja oikeastaan koko Aasian ylpeys. Edustaa jälleen omaa maanosaansa major-turnauksessa ja sen niskaan on ladattu koko Aasian odotukset.
Hallitsee Aasian skeneä totaalisesti. RMR-vaihekin oli vain pala kakkua, kun TheMongolz marssi karsinnat läpi tappioitta. MAG, Grayhound ja Lynn Vision kaatuivat kaikki rutiinisuorituksella.
Parhaimmillaan ollessa pelaa todella aktiivista CS:ää, jolla dominoinut omassa maanosassaan. Eurooppalaisia joukkueita vastaan välillä pelaaminen karkaa käsistä ja näistä tilanteista huippujoukkueet rankaisevat armottomasti.
Joukkueessa on kuitenkin supertaitavia pelaajia ja mikäli itseluottamus pysyy läpi turnauksen korkealla, on TheMongolzilla mahdollisuudet lyödä kapuloita monen joukkueen rattaisiin.
Todella nuori joukkue, jonka keski-ikä on ainoastaan 19.5 vuotta. Aikaisempaa major-kokemusta löytyy vain kaksikolta Garidmagnai “bLitz” Byambasuren ja Sodbayar “Techno” Munkhbold.
Arvio: Joutuu todella koville. Jatkopaikka vaatisi isomman luokan ihmettä. Joka tapauksessa todella mielenkiintoinen seurattava. Avausottelussa vastassa yksi aloitusvaiheen ennakkosuosikeista Eternal Fire.
Seuraa häntä:
Ayush “mzhinho” Batbold
Turnauksen nuorin pelaaja. 16-vuotias tulevaisuuden nimi, joka on mekaanisesti erittäin taitava. Pystyy tarjoilemaan higlight-kamaa ottelusta kuin ottelusta.
GamerLegion
Pääsi todella yllättäen takaportin kautta major-turnaukseen, kun 9Pandas ei onnistunut saamaan joukkuettaan ajoissa Kööpenhaminaan.
GamerLegionin otteet ovat ailahdelleet isosti tänä vuonna. RMR-karsinnoissa taipui Vitalitylle, ENCE:lle ja Heroicille. Voitot irtosivat ainoastaan PERA:sta ja OG:sta.
Last chance -karsinnassa kaatoi Guild Eaglesin ja Fnaticin, mutta 9Pandas oli vahvempi major-paikan ratkaisseessa ottelussa.
Viisumiongelmat astuivat kuitenkin 9Pandasin tielle. Toisen onni on toisen epäonni ja näin GamerLegion nähdään kuin nähdäänkin Tanskassa.
Ei kuulu avausvaiheen ennakkosuosikkeihin. Parhaimmillaan ihan hyvä joukkue, mutta otteet ailahtelevat liian isosti jopa pelien sisällä.
Valmistautuminen tuskin on ollut kovinkaan optimaalinen, sillä kutsuttiin major-turnaukseen varsin pikaisella hälytyksellä.
Toisaalta voi lähteä tilanteen seurauksena vapautuneesti pelaamaan ja jahtaamaan menestystä.
Arvio: Rahkeet tuskin riittävät jatkoon saakka. Avausottelussa vastassa AMKAL, joka on kyllä voitettavissa. Mikäli turnaus alkaa voittoisasti, voi haastaa tosissaan.
Seuraa häntä:
Frederik “acoR” Gyldstrand
Joukkueen kenties tärkein yksittäinen pelaaja. AWP-pelaaja, joka on parhaimmillaan häikäisevä. Katoaa kuitenkin välillä varjojen maille, jolloin on joukkueelleen rasite. Voi ratkaista omilla esityksillään jopa karttoja joukkueensa eduksi.
ECSTATIC
Tanskalaisjoukkue, joka yllätti kaikki karsimalla itsensä major-turnaukseen. Rehellisyyden nimissä on todettava, että myös kaavio suosi ECSTATIC:a. Voitot Montesta (pelasi ilman Viktor “sdy” Orudzhevia), OG:sta ja Guild Eaglesista riittivät tuomaan paikan kotimaassa pelattavaan major-turnaukseen.
Paikka Kööpenhaminan major-turnaukseen tuli kuitenkin ansaitusti pelaamalla, kun raivasi tiensä aina avoimista karsinnoista saakka kirkkaisiin valoihin. Ei siis mitään sattumaa, vaikka RMR-karsinnoissa kaavion osalta onneakin oli matkassa.
Joukkueen kaikki viisi pelaajaa ovat ensimmäistä kertaa major-turnauksessa. Joukkueessa ei vilise tähtipelaajia, mutta se on tasainen nippu, joka nojaa isosti vahvaan joukkuepelaamiseen.
Kotiturnaus, joka tuo varmasti mukanaan extra latauksen. On kuitenkin auttamatta liian kovassa seurassa.
Arvio: Ei jatkoon. Vaadittaisiin maksimaalista venymistä, että ECSTATIC onnistuisi kaivamaan kolme voittoa turnauksen avausvaiheesta. Avausottelussa vastassa vieläpä kova Cloud9.
Seuraa häntä:
Patrick “Patti” Larsen
Joukkueen IGL, joka on saanut ECSTATIC:n pelaamaan tehokasta CS:ää. Ei loista itse tappotilastojen ykköspaikoilla, mutta saa muut loistamaan paremmin omalla pelaamisellaan. Tarjoilee loistavilla valopeleillään muille paikkoja rankaista vastustajaa. Painaa HLTV:n tilastoissakin parhaalla valojen heittoprosentilla, eli sokaissut yhtä heitettyä valoa kohden keskimäärin 0.83 pelaajaa viimeisen kolmen kuukauden aikana.
Yksi neljästä brassijoukkueesta Kööpenhaminassa on paiN Gaming, joka eteni turnaukseen hieman yllättäen. PaiN on ollut tänä vuonna vaikeuksissa maanosansa joukkueita vastaan, mutta tärkeimmässä paikassa eli RMR-turnauksessa se hävisi ainoastaan Imperialle. Voitot Red Canidsista, Legacysta ja ODDIK:sta riittivät siivittämään sen kohti Kööpenhaminaa.
Joukkue on kilpaillut suhteellisen vähän tänä vuonna. Se jättäytyä pois muun muassa Etelä-Amerikan ESL Challenger kaudelta, koska oli harjoittelemassa Euroopassa.
Ei kuulu missään nimessä lohkon ennakkosuosikkien joukkoon. RMR-karsintojen läpäisy ei ollut kuitenkaan läpihuutojuttu, joten täysin aliarvioimaankaan paiN:a ei kannata ruveta.
Arvio: Ei jatkoon. Yksinkertaisesti liian kovassa seurassa.
Seuraa häntä:
Rodrigo “biguzera” Bittencourt
Joukkueen kokenein pelaaja ja IGL. 27-vuotias Biguzera on iso johtohahmo varsin nuoressa ja kokemattomassa joukkueessa. Ollut osa organisaatiota jo yli viisi vuotta. Taitava pelaaja, jonka merkitys korostuu erityisesti henkisellä puolella.
Aasian toinen osallistuja tähän major-turnaukseen tulee Kiinasta. Esittänyt ailahtelevia otteita Aasiassa, mutta onnistui ajoittamaan kuntohuippunsa RMR-karsintoihin, josta eteni jatkoon TheMongolzin vanavedessä. Kaatoi kovan Grayhoundin ratkaisuottelussa.
Lynn Visionin suhteen odotukset ovat aikalailla nollissa majoreiden suhteen. Nähty harvakseltaan kilpailemassa maanosansa ulkopuolella. Silloin, kun on nähty niin kyyti on ollut kylmää.
Kaikki joukkueesta ensikertalaisia major-turnauksessa.
Arvio: Ei mitään asiaa jatkoon. Kokemuksien haku reissu. Avausottelussa vastassa Heroic, joten turnaus käyntiin todennäköisesti selvällä tappiolla.
Seuraa häntä:
Lizhi “Starry” Ye
19-vuotias rifle-pelaaja on isolta osin vastuussa joukkueensa keräämistä tapoista servulla. Aasiassa kiitettävää jälkeä, mutta miten käy, kun haaste on monin kerroin kovempi?
Yksi Euroopan RMR-turnauksen isoimmista yllättäjistä. Murskasi matkallaan kohti majoreita esimerkiksi superjoukkue Falconsin unelmat major-turnauksesta.
Karsinnoissa nähdyn onnistumisen jälkeen kokenut tappiot BIG:lle ja Young Ninjasille, joka saattoi olla toki “ulospuhallus” RMR-karsintojen superonnistumisen jälkeen.
Odotukset eivät ole kuitenkaan korkealla ajatellen AMKAL:n jatkoon pääsy mahdollisuuksia.
Kelvollinen joukkue, mutta se ei valitettavasti riitä Kööpenhaminassa.
Arvio: Ei jatkoon.
Seuraa häntä:
Kaisar “ICY” Faiznurov
Joukkueen nuorin pelaaja 18-vuotias ICY tekee debyyttinsa major-turnauksissa sunnuntaina. Taitava AWP-pelaaja, jolta puuttuu kuitenkin tasaisuus otteistaan. Kazakstanilaiselta vaaditaan muun joukkueen tavoin valtavaa venymistä.
Marcelo “coldzera” Davidin tähdittämä Legacy lunasti major-paikan voittamalla Nounsin, MIBR:n ja M80:n.
Kokenut joukkue, joka ei kuitenkaan lukeudu suosikkien joukkoon.
Avausottelussa vastassa Brasilian ykkösjoukkue FURIA, jota vastaan Legacy lähtee isona altavastaajana.
Arvio: Taistelee ja haastaa, mutta yksinkertaisesti liian kovassa seurassa. Ei jatkoon.
Seuraa häntä:
Eduardo “dumau” Wolkmer
Liittyi viime vuoden lopulla Legacyn joukkueeseen. Tulevaisuuden nimiä. Pystyy ottamaan isoakin roolia servulla. Myös AWP-pelaajan tehtävät hoituvat tarvittaessa.
Juttua muokattu 16.3.2024: Poistettu 9Pandas ja listätty GamerLegion.
Lue lisää: Nyt se on varmaa – Majoreille yltänyt joukkue ei saanut pelaajiaan paikan päälle, ulos turnauksesta
Kuva: PGL/JoaoFerreira