Kansikuva artikkelille: CS:GO sai viimeiset uudet skinit – Näin monella miljoonalla dollarilla niitä on avattu kahdessa päivässä

CS:GO sai viimeiset uudet skinit – Näin monella miljoonalla dollarilla niitä on avattu kahdessa päivässä

CS:GO sai mahdollisesti viimeiset uudet skininsä, ennen Counter-Strike 2 -pelin julkaisua, kaksi päivää sitten, kun Anubis Skin Collection julkaistiin. Pelaajat ovat käyttäneet uusiin skineihin kahdeksannumeroisen summan lyhyessä ajassa, kertoo esimerkiksi uutissivusto Dexerto.

Uutisoimme aiemmin siitä, kuinka paljon rahaa Counter-Strike-pelaajat käyttävät kuukaudessa skineihin. Tahti ei ole hiipunut lainkaan, sillä uusia Anubis-skinejä ollaan avattu 11 miljoonan dollarin edestä julkaisun jälkeen, vain parissa päivässä. Luku on arvio ja mahdollisesti alakanttiin, sillä siihen ei sisälly jo avattujen ja sen jälkeen myytyjen skinien myötä liikkuneita summia.

Lue lisää: Näin isolla rahalla CS:GO-laatikoita avattiin viime kuussa – Pelinkehittäjä Valvelle jättivoitot

Anubis Skin Collection ei ole tyypillinen julkaisu CS:GO:ssa. Se ei ole case eli aselaatikko eikä varsinaisesti droppi, vaan pari euroa maksava paketti, jonka avaamiseen ei tarvitse avainta. Niitä voi täten avata uudelleen ja uudelleen ilman, että tarvitsee odottaa casen saamista virallisen pelin päätteeksi tai ostamalla laatikkoa Steamin kauppapaikalta. Skinit mukailevat tietysti Anubista, uusinta lisäystä CS:GO:n karttavalikoimaan.

Uusissa skineissä on varianssia. AWP Black Mile on tumman esteettinen, Famas Fancy on aaltoilevan sininen sekä M4A4 The Eyer of Horus värikäs. Kaikkea kaikille siis.

Alla kaikki uudet Anubis Skin Collection -pyssyt:

  • R8 Revolver | Inlay
  • M249 | Submerged
  • XM1014 | Hieroglyph
  • MP7 | Sunbaked
  • AUG | Snake Pit
  • M4A1-S | Mud-Spec
  • SG 08 | Asure Glyph
  • USP-S | Desert Tactical
  • MAC-10 | Echoing Sands
  • Tec-9 | Mummy’s Riot
  • AK-47 | Steel Delta
  • AWP | Black Nile
  • MAG-7 | Copper Coated
  • Glock-18 | Ramese’s Reach
  • Nova | Sobek’s Bite
  • P90 | ScaraB Rush
  • FAMAS | Waters of Nephthys
  • P250 | Apep’s Curse
  • M4A4 | Eye of Horus

Kuva: Valve

Yhteisö