SC Bern isännöi CHL:ssä Kärppiä PostFinance-Arenassa joukkueiden neljänsissä otteluissa E-lohkossa.
Kari Jalosen valmentama Bern löi Kärpät Oulussa 3-2 jatkoajan jälkeen toipuen siis enemmän kuin hyvin pikkupetojen kahden maalin kaulasta, minkä isännät olivat viime viikolla ottaneet jo avauserässä.
Torstaina Sveitsin NLA-liigan mestaruutta alkavalla kaudella puolustava Bern kärsi kotiluolassaan kirvelevän 4-5 tappion voittolaukauskisassa Skellefteålle.
Jalosen suojattien eduksi mainittakoon, että se nousi kuitenkin vielä kahden maalin takaa tasoihin ruotsalaispakki Calle Anderssonin osumilla.
Bernille rankkaritappio ruotsalaisille oli jo toinen viikon aikana, sillä Skellefteå löi sveitsiläiset myös kotonaan 3-2 rankkareilla.
Bernin kaikki kolme CHL-ottelua ovat siis päättyneet tasan varsinaisella peliajalla, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, kuinka pienistä marginaaleista lohkon peleissä on kyse ja joukkueiden voimasuhteet ovat todella minimaaliset. Näin ainakin E-lohkon kolmen kärkijoukkueen välillä.
Mikko Mannerin suojatit ovat nimittäin kaataneet jo kahdesti ranskalaisen Grenoblen, ensin kotona Raksilassa 3-1 ja viimeksi torstaina Grenoblessa, missä oululaiset höykyttivät isäntiään peräti 6-2.
Kärpistä onnistumisia tuli tasaisesti kaikille kentille. Jesse Puljujärvi ei liioin jäänyt pisteittä myöskään tälläkään kertaa paluumuuttajan tyytyessä kuitenkin vain yhteen maaliin.
Uusista vahvistuksista myöskään ykkösparissa Shaun Heshkan rinnalla luutiva Jakub Krejcik ei jäänyt tälläkään kertaa pisteittä, vaan merkkautti Puljun tavoin myös yhden nyytin nimiinsä. Veteraanipaluumuuttaja Janne Pesonen heilutti niin’ikään maaliverkkoa sekä kolmosvitjaa johtanut Juho Lammikko, joka avasi maalihanansa kärppäpaidassa.
Ottelusta on varmasti tulossa tasainen ja kovatasoinen, sillä kaksikko ratkaisee aikanaan kahden jatkopaikan kohtalon yhdessä Skellefteån kanssa. Kärpät on toistaiseksi Berniä ja Skellefteåta kolme pistettä edellä ja oululaiset ovat pelanneet jo lohkon pisteautomaattia Grenoblea vastaan molemmat ottelunsa toisinkuin kolmikon kaksi muuta veijaria.
Molemmat joukkueet tiedostavat, ettei tätä ottelua ole varaa hävitä tai menettää siinä ainakaan täysiä pisteitä, mikä pitää maalimäärät bookkereiden antamia kertoimia maltillisimpina. Erinomainen vetotärppi järkibetsareille!