Kansikuva artikkelille: Zelda-elokuvatrilogian ensimmäinen osa julkaistaan tietojen mukaan kahden vuoden kuluttua

Zelda-elokuvatrilogian ensimmäinen osa julkaistaan tietojen mukaan kahden vuoden kuluttua

Elokuva-alan tietolähde kertoo, että Nintendon legendaarisesta The Legend of Zelda -seikkailupelisarjasta oltaisiin tekemässä elokuvatrilogiaa. Elokuvat julkaistaisiin kuuden vuoden aikana, joista ensimmäinen tulisi ulos vuonna 2027. Tietolähteen mukaan ensimmäisen elokuvan kuvaukset alkavat tämän vuoden marraskuussa Uudessa-Seelannissa samoissa maisemissa, joissa Taru sormusten herrasta -elokuvat kuvattiin 2000-luvun alussa. Kuvausten on määrä olla valmiina ensi vuoden huhtikuussa.

Nintendo on vahvistanut, että The Legend of Zelda -elokuva julkaistaan maailmanlaajuisesti 26. maaliskuuta 2027. Kyseessä on live-action-elokuva, jonka juoni perustuu tietolähteen mukaan vahvasti pelisarjan päätarinaan. The Legend of Zelda -pelisarjan peleissä pelihahmo Link on Hyrulen sankari, joka yrittää estää pahis Ganonia saamasta Triforcen voimia itselleen. Zelda on puolestaan Hyrulen prinsessa.

Pelisarjan luonut Shigeru Myamoto (myös Donkey Kong, Mario ja Pikmin) tuottaa elokuvan yhteistyössä Hollywood-tuottaja Avi Aradin kanssa. Hän on tuottanut useita menestyneitä supersankarielokuvia, kuten Spider-Man ja Iron Man.

Ensimmäinen The Legend of Zelda julkaistiin jo vuonna 1986 Famicom-konsolin levykepohjaiselle Famicom Disk System -laajennukselle. Vuotta myöhemmin pelijulkaistiin 8-bittiselle Nintendo Entertainment Systemille, eli NESille. Sarjan uusin osa, The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom, julkaistiin viime vuonna Nintendo Switchille. Vuoden 2017 The Legend of Zelda: Breath of the Wild palkittiin vuoden parhaana pelinä arvostetussa The Game Awards -gaalassa.

Nintendo 64:lle vuonna 1998 julkaistu The Legend of Zelda: Ocarina of Time on yksi arvostetuimpia pelejä videopelien historiassa. (Kuva: Nintendo)

Lähde: Game Rant | Kuva: Nintendo

Yhteisö