Ismailcan “XANTARES” Dörtkardeşista tuli maanantaina vanhin koskaan ensimmäistä kertaa HLTV:n TOP20-pelaajat -listalle päässyt Counter-Strike-pelaaja. XANTARES valittiin 15. parhaaksi pelaajaksi vuonna 2024.
Turkkilaispelaaja on eittämättä yksi viime vuosien parhaimmista Counter-Strike-pelaajista, joka ei ole yltänyt kuitenkaan aikaisemmin himoitulle listalle.
—Uskon, että olen siellä missä kuulun. Vihdoinkin kaikkien vuosien kova työ palkittiin, XANTARES lausui HLTV:n haastattelussa, kun hänet oli valittu top 20-pelaajat listalle.
Ammattilaisdebyyttinsä XANTARES teki jo vuonna 2012. Vuosina 2014-2018 hän edusti turkkilaista Space Soldiers -joukkuetta, josta hän siirtyi saksalaisen BIG:n riveihin.
BIG:ssä pelatessaan XANTARES löi todenteolla itsensä koko CS-yhteisön tietoisuuteen. Erittäin hyvästä aimistaan tunnettu pelaaja ei kuitenkaan kylpenyt menestyksessä pelatessaan saksalaisorganisaatiossa.
Nykyisin XANTARES edustaa turkkilaista Eternal Firea. 29-vuotiaalle pelimiehelle kotimaansa joukkueen edustaminen on mennyt aina rahan edelle, sillä taitava pelimies on saanut vuosien varrella useita rahakkaitakin tarjouksia kansainvälisistä huippujoukkueista.
—Minulle on paljon tärkeämpää saavuttaa jotain turkkilaisen joukkueen kanssa, Dörtkardeş kertoo.
Vuosi 2024 oli Eternal Firelle luvalla sanoen loistava. Joukkue ylsi vuoden ensimmäisessä major-turnauksessa Kööpenhaminassa komeasti pudotuspeleihin. Lisäksi se ylsi ESL Pro Leaguen kauden 20 finaaliin, jossa Aleksi “Aleksib” Virolaisen johdattama Natus Vincere oli kuitenkin sitä vahvempi 3-2.
Eternal Fire onnistui voittamaan CCT Global Finals 2024 -turnauksen toukokuussa, josta se kuittasi mukavan 250 000 dollarin suuruisen voittopalkinnon.
XANTARES sai sekä PGL Major Copenhagen– että ESL Pro League Season 20 -turnauksissa EVP-palkinnon (Exceptionally Valuable Player).
Eternal Firen ja koko Turkin ykkössankari kirjautti menneelle vuodelle kaikki kilpailut huomioiden komean ratingin 1.20 ja hänen Impactinsa (mittaa multi-killien, avaustappojen ja clutchien määrää) oli myös häikäisevä 1.34.
Lähde: HLTV