Kansikuva artikkelille: Xbox-pelaajat kokeilevat useampia pelejä kuin muut

Xbox-pelaajat kokeilevat useampia pelejä kuin muut

Uuden Ampere Analysisin raportin mukaan Xbox-käyttäjät pelaavat useampia eri pelejä kuin PS5- tai Steam-pelaajat. Viime elokuussa Xbox-pelaajat kokeilivat keskimäärin lähes kuutta eri peliä, kun taas Steam-käyttäjät viihtyivät noin 4,5 pelin ja PS5-pelaajat 3,7 pelin parissa.

Syy löytyy Game Passista, joka tarjoaa tilaajilleen helpon pääsyn kymmeniin peleihin. Nykyisin niin moni on Game Pass -tilaaja, että mahdollisuus testailla eri pelejä matalalla kynnyksellä näkyy tilastoissa.

Pelimäärä ei kuitenkaan kerro kaikkea. Samassa raportissa todetaan, että Xboxilla käytetään pelaamiseen vähemmän aikaa kuin pleikkarilla tai PC:llä. Elokuussa ero oli erityisen räikeä: Xboxilla pelitunteja kertyi keskimäärin 7,7 tuntia, PS5:llä 12,7 tuntia ja Steamin kautta 11,9 tuntia koko kuukauden aikana.

Tilanne toki vaihtelee uusien pelijulkaisujen mukaan. Esimerkiksi Call of Duty: Black Ops 7 saattaa tasata asetelmia, sillä peli saapuu suoraan Game Passiin julkaisupäivänään marraskuussa.

Xbox investoi pelipassiinsa paljon, mutta samalla sitä kritisoidaan. Monien pelinkehittäjien mielestä tilauspalvelumallilla on negatiivisia vaikutuksia koko alaan, ja hiljattain Playstationin entinen pomo Shawn Layden tokaisi niiden tekevän kehittäjistä palkkaorjia, joiden luovuus menettää merkityksensä.

Lähde: GameSpot / PC Gamer Kansikuva: Activision / Xbox

Yhteisö