Toukokuussa suomalaisvalmentaja Eetu “sAw” Sahan johdattamaan Heroiciin liittyneellä AWP-pelaaja Abdul “degster” Gasanovilla on ollut kuoppainen alku uudessa joukkueessaan. Viisumiongelmista kärsinyt venäläispelaaja on ollut sivussa useammasta turnauksesta.
Ongelmat ovat kuitenkin taakse jäänyttä elämää ja Gasanov on osallistunut Heroicin kanssa kahteen edelliseen turnaukseen sekä BetBoom Dacha Belgradeen että ESL Pro Leagueen.
Taitava AWP-pelaaja antoi HLTV:lle haastattelun ESL Pro Leaguen yhteydessä, josta Heroic putosi keskiviikkona hävittyään brasilialaiselle MIBR:lle 2-1.
“Kaiken kaikkiaan teemme hyvää työtä. Aloitimme kunnolla vasta Serbiassa elokuussa (viisumiongelmien takia), pelasimme IEM Rion karsinnat ja sitten BetBoom -turnauksessa mikä ei mennyt odotuksiemme mukaan. Kun tulimme tänne Maltalle kaikki Belgradissa tekemämme työ alkoi näkyä ja rakennamme sen varaan”, Degster kertoo.
Huolimatta kuoppaisesta alusta Degster näkee tulevaisuuden valoisana. Venäläispelaaja viihtyy joukkueessa erinomaisesti.
“Minusta tuntuu todella hyvältä. Arvostan kaikkia tiimissämme ja organisaatiossa. Olen todella iloinen, että voin yrittää saavuttaa jotain juuri näiden ihmisten kanssa. Uskon, että olemme oikealla tiellä ja toivon, että teemme sen työn, joka meidän on tehtävä. Meidän täytyy jatkaa valitsemallamme tiellä ja uskoa siihen”, Gasanov fiilistelee uutta joukkuettaan.
“Uskon, että voimme olla ykkönen. Minun silmissäni ei ole mitään syytä pelata tätä peliä jos et usko, että voit olla paras. Mikä järki on käyttää kaikki aikasi matkustamalla ympäri maailmaa näkemättä perhettäsi jos haluat olla vain keskinkertainen? Minä ainakin uskon siihen, että voimme olla parhaita”, Degster päättää.