Syyskuun lopussa julkaistu Counter-Strike 2 on kulkenut julkaisunsa jälkeen varsin kuoppaisen matkan. Eilisen päivityksen jälkeen seurauksena oli jälleen yksi varsin iso töyssy suositun pelisarjan uusimmassa versiossa.
Valven viimeisimmän päivityksen jälkeen useat CS2:n pelaajat aina satunnaisista pelaajista ammattilaispelaajiin ovat saaneet selittämättömiä pelikieltoja. Ongelma tuli ilmi, kun useat pelaajat ilmoittivat saaneensa selittämättömiä pelikieltoja Twitterissä, eli nykyisessä X:ssä.
Valve työstää parasta aikaa pelikieltojen perumisia, mutta tilanne ei auta ainakaan nostattamaan yhteisön luottamusta pelinkehittäjään. Uusi CS2:n on saanut runsaasti arvostelua ja kritiikkiä julkaisunsa jälkeen ja pelaajamäärät ovat pudonneet hurjaa tahtia.
Lisäksi tänään on alkanut ESEA-sarjojen playoffeja ja saadut virheelliset pelikiellot ovat vaikuttaneet näiden otteluiden alkamisaikoihin sekä aiheuttaneet päänvaivaa pelaajistolle ja joukkueille.
Spekulaatioissa on liikkunut huhu jonka mukaan pelikieltojen syy liittyisi jollakin tavalla AMD/NVIDIA-ajureihin, mutta pelinkehittäjä Valve ei ole maininnut mitään erityistä syytä ongelman taustalla.
Kuva: Valve Lähde: HLTV