Valve on julkaissut ensimmäisen ison päivityksen Counter-Strike 2 –peliin sitten Kööpenhaminan major-turnauksen päättymisen. Yksi isoimmista muutoksista on Dust2-kartan tuominen takaisin aktiiviseen ja kilpailulliseen karttavalikoimaan. Ikonisen Dust2:n tieltä väistyy Overpass.
Overpassin korvaaminen on iso yllätys, sillä kartta koki valtavia muutoksia CS2:een siirryttäessä. Yhteisö odotti, että seuraavaksi aktiivisesta karttavalikoimasta olisi poistunut Mirage tai Vertigo, mutta toisin kävi.
Toinen suuri muutos karttoihin liittyen koskee Infernoa, joka on kokenut päivityksiä. Inferno on kerännyt runsaasti kritiikkiä siitä lähtien, kun se julkaistiin ensimmäisen kerran uudistettuna CS2:ssa.
Infernoa pidettiin hyvin ahtaana karttana uudistuksien myötä ja nyt se kokee ensimmäiset muutoksensa ensijulkaisunsa jälkeen.
Ylä-midistä on poistettu yksi ulkoneva rakennus ja “banaanin” alareunasta on poistettu ulkonemat. Nämä luovat lisää tilantuntua Infernoon. Lisäksi pelaajien törmäyksien ja luettavuuden parantamiseksi on tehty muutoksia.
Infernon keskiosasta on tehty enemmän vanhaa Infernoa muistuttava, jotta se ei olisi enää niin ahdas.
Vasemmankäden left-hand-kuvakulma on lisätty uudestaan (cl_righthand 0). Näin ollen vasenkätiset katselumallit ovat muutettavissa vaihtonäppäimellä väliaikaisesti kesken pelin.
Myös ostovalikko on kokenut muutoksia. Näkyvillä on muun muassa pelaajan vähimmäisrahasumma seuraavalle kierrokselle sekä “pudotetut aseet” -paneeli, josta voi pelaajat voivat poimia suoraan ostoalueelle pudotetut aseet.
Kranaattien heittämistä on myös helpotettu peliin tuodulla ristikolla, joka ilmestyy pian sen jälkeen, kun kranaattia ruvetaan heittämään.
Myös aseiden tappopalkkioita on korjailtu hieman. Zeuksen tappopalkkio on nostettu mm. nollasta sataan dollariin.
Kaikki peliin tulleet päivitykset on tarkastettavissa alla olevasta linkistä:
Kuva: Valve Lähde: HLTV