Steam Deck mullisti paikasta riippumattoman pelaamisen, mutta Valve ei aio jäädä lepäämään laakereilleen. Steam Deck 2:ta kehitetään jo, joskin julkaisupäivä asettunee useamman vuoden päähän.
Steam Deck oli pelastus PC-pelaajille, jotka halusivat pitää jättimäiset Steam-kokoelmansa aina mukanaan. Käsikonsoli toi myös Nintendo Switchille viimein kilpailijan mobiilimarkkinoille, ja nykyään niillä onkin käynnissä jonkinasteinen asevarustelu. Vaikka Steam Deck julkaistiin suhteellisen hiljattain alkuvuodesta 2022, äskettäisessä haastattelussa Valven vahvistettiin työskentelevän jo ahkerasti seuraavan version parissa.
Valve-kehittäjä Lawrence Yang antoi Rock Paper Shotgun -pelimedialle haastattelun, jossa kertoi kehitystyön keskittyvän pääasiassa uuden laitteiston luomisen haasteisiin. Menestys kannustaa tekemään entistä parempaa jälkeä, eikä uutta versiota ole perustelua julkaista ennen oikeaa teknistä parannusta.
– Todellinen seuraavan sukupolven Deck, jossa on merkittävä loikka hevosvoimissa, ei olisi mahdollinen vielä muutamaan vuoteen, jarruttelee Yang.
Nykyinen konsoli toimii Zen 2 -pohjaisella AMD APU:lla, joka toimii sekä suorittimena että grafiikkaprosessorina. On myös muita teknisiä ominaisuuksia, kuten 1280 x 800 näyttö ja 60 hertsin virkistystaajuus, jotka pitää ottaa huomioon. Fyysissä ja teknisissä osissa toki on jo mitä parantaa, mutta hintakin on tärkeä tekijä. Valve voisi helposti lisätä tehoja, mutta se nostaisi Deckin hintaa merkittävästi nykyisestä 400 dollarin lähtöhinnasta.
Tekniikan kehitystahdin ja Yangin lausuntojen perusteella on Steam Deck 2:ta voisi odottaa ehkä vuodelle 2025. Mikään kiire Valvella ei ole, sillä Deck on vakaasti suosittu vempele.
Lähde: WIN.gg Kansikuva: Valve