Kansikuva artikkelille: Valve julkaisee uuden päivityksen rankingiin

Valve julkaisee uuden päivityksen rankingiin

Counter-Striken pelinkehittäjä Valve on tehnyt useita keskeisiä muutoksia liittyen luovutuksiin, minimimatseihin, "club share" -palkkioihin ja tapahtumien välisiin päivityksiin Valve Regional Standings -rankingissa (VRS).

Yksi suurimmista muutoksista on, että ottelun luovuttaminen lasketaan nykyään samalla tavalla kuin mikä tahansa muu häviö. Aiemmin luovuttaminen tarkoitti ottelun ja samalla lopputuloksen mitätöimistä, mikä antoi joukkueille mahdollisuuden käyttää järjestelmää hyväkseen luovuttamalla otteluita ilman rangaistusta.

Toisena tärkeänä muutoksena on, että turnaustiedot eivät enää tule mukaan laskentaan ennen kuin koko turnaus on päättynyt, sillä Valveen otettiin yhteyttä ja huomautettiin, että tämä saattaisi muuten aiheuttaa ongelmia.

Eräässä tapauksessa GamerLegion koki, että he menettivät kutsun BLAST Open Lisaboniin IEM Katowicen aikana, koska palkintorahoja ei otettu huomioon ennen kuin joukkue oli pudonnut turnauksesta.

Joukkue tarvitsee nykyään vain viisi ottelua päästäkseen rankingiin, kun aiemmin vaadittiin 10 ottelua.

Lopuksi, sijoitusperusteiset "club share" -palkkiot, joita ESL erottaa palkintorahoista omissa tapahtumissaan, on lisätty malliin, mikä yhdistää nämä kaksi palkintokategoriaa.

Lähde: HLTV | Kuva: Counter-Strike 2/Valve

Yhteisö