Kansikuva artikkelille: Valve armahti – 1,5 miljoonan dollarin skini-varaston ja maailman korkeimman Steam-tason omistaja vapautui banneista

Valve armahti – 1,5 miljoonan dollarin skini-varaston ja maailman korkeimman Steam-tason omistaja vapautui banneista

Valve langetti bannit Counter-Striken skinikauppiaalle nimeltä St4ck lokakuun alussa. Nyt videopelien kehittäjä on kuitenkin vapauttanut hieman kyseenalaisessa maineessa olevan skinikauppiaan banneistaan.

St4ckin tililtä löytyy yksi maailman arvokkaimmista skini-kokoelmista. PriceEmpire arvioi hänen varastonsa arvon olevan noin 1.5 miljoonaa dollaria. Toki Counter-Strikessa, kuten muissakin skinejä sisältävissä peleissä, skinien arvoa voi olla vaikea määritellä. Lisäksi vaihtokauppaa käydään paljon kolmansien osapuolien tarjoamien palveluiden kautta, joten skinien arvoja voi olla vaikea välillä määrittää tämänkin takia. Skini kauppa on lisäksi hyvin riskialtista toimintaa.

PriceEmpire listasi muutamia St4ckin varastosta löytyviä arvokkaimpia skinejä. Varastosta löytyy mm. Souvenir Factory New AWP Dragon Lore -skini, jonka arvoksi arvellaan noin 400 000 dollaria. Lisäksi kyseiseltä skinikauppiaalta löytyy viisi Katowice 2013 -turnauksen hopeista tarraa, joiden arvo on noin 90 000 dollaria kappaleelta.

Valven langettaman kiellon syyt ovat hämärän peitossa. St4ckista liikkuu internetin syövereissä monenlaisia huhuja. Jotkut arvioivat, että bannit johtuisivat ilkeistä kommenteista Steamissa, mutta tästä ei ole mitään todisteita. Osan mielestä syyn taustalla voi olla se, että St4ckilla on kyseenalainen maine skinikauppiaana.

St4ckia on väitetty huijariksi ja hänestä on levinnyt videoita, joissa hän huijaa ihmisiä. Lisäksi häntä on syytetty pelaajien huijaamisesta skinien saamiseksi ja joidenkin vastaanotettujen tavaroiden jättämisestä maksamatta.

St4ckilta löytyy myös maailman korkein Steam-taso 5001, joka on itsessään herättänyt runsaasti huomiota.

Joka tapauksessa bannit on poistettu Valven toimesta, ja St4ckin törkeän arvokas skini-varasto on pelastunut.

Kuva: CS:GO

Yhteisö