Entinen Yhdysvaltain senaattori, jolle väkivaltaisten videopelien vastustaminen oli sydämen asia, kuoli 82-vuotiaana. Joe Liebermanin kampanjointi johti sikäläisen ikärajaluokituksen syntymiseen.
Liebermanin poliittinen ura alkoi vuonna 1970 Connecticutin senaattissa, jossa hän piti paikkansa vuoteen 1980 saakka. Myöhemmin hän toimi osavaltion oikeusministerinä, ja vuonna 1988 hänet valittiin Yhdysvaltain senaattiin demokraattisen puolueen jäseneksi.
90-luvulla Lieberman huolestui videopelien väkivaltaisesta sisällöstä. Kollegansa Herbert Kohlin kanssa hän järjesti kuulemisia, joissa tarkasteltiin mm. Mortal Kombatin ja Night Trapin tappelusisällön vaikutusta lapsiin. Lopulta videopeliteollisuudessa katsottiin parhaaksi alkaa rakentaa luokitusta, jolla vanhemmat osaisitvat helposti seuloa sopimattomat pelit soveliaista. Entertainment Software Rating Board -organisaation ESRB-luokitus on nykyäänkin yleisessä käytössä. Euroopassa vastaavaa luokittelua tekee PEGI.
Viime viikolla Lieberman menehtyi kaatumista seuranneisiin komplikaatioihin. Kenties hän voi jatkossa olla kaikkien räiskintäpeleistä huolestuneiden vanhempien suojeluspyhimys.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Kai Mörk / Taylor Cedarmas / Wikimedia Commons