Kansikuva artikkelille: Tutkimus yllättää? Yli puolet videopelaajista pelaa mieluiten yksikseen

Tutkimus yllättää? Yli puolet videopelaajista pelaa mieluiten yksikseen

Viime vuosina videopeliteollisuus on tuutannut markkinoille verkossa toimivia live service -moninpelejä toisensa perään. Menneen kesän jättifloppi Concord oli hyvä esimerkki siitä, etteivät dynaamiset online-räiskinnätkään joka kerta menesty. Tuoreen tutkimuksen perusteella eräs selitys voi piillä siinä, että useimmat ihmiset pelaavat mieluiten yksin.

Pelimedia Gamesindustry.biz raportoi markkinatutkimusta tekevän Midia Researchin tekemästä kyselystä, jonka mukaan 53 prosenttia videopelejä harrastavista ihmisistä valitsee mieluiten yksinpelin. Epämieluisin vaihtoehto (tietokonevastustajan jälkeen) ovat yhteistyöpelit, oikeita ihmisiä vastaan pelaaminen oli sentään hieman suositumpaa.

Pelailutottumuksia kartoittavaan kyselyyn vastasi tämän ja viime vuoden aikana eri-ikäisiä pelaajia Yhdysvalloista, Australiasta, Isosta-Britanniasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksasta, Puolasta, Brasiliasta, Etelä-Afrikasta ja Turkista.

Vastauksista päätellen iän karttuminen saa suosimaan itsekseen pelattavia seikkailuja verkkopelien kustannuksella. Yli 55-vuotiaista jopa 74 prosenttia ilmoitti tykkäävänsä enemmän yksin- kuin moninpeleistä. Nuorimmissa tilanne on eri: alle 19-vuotiaista vain 30 % pelaa ennemmin yksin kuin muiden kanssa. Kaikissa ikäryhmissä yhteistyöpelit häviävät muille oikeiden ihmisten kanssa pelattaville peleille.

Kuva: Midia Research

 

Monissa mobiilijulkaisuissa on erinomaiset mahdollisuudet sosiaaliseen pelailuun, mutta kyselyn tulosten perusteella mobiilipelaajistakin 58 prosenttia naputtelee kernaimmin yksinään. Puhelimella toki pelataan usein pienissä hetkissä, kuten bussia odotellessa.

Midia Researchin mukaan eräs tärkeä selitys löytyy elämäntilanteesta: nuorten on helpompi kerätä nippu kavereita pelaamaan erilaisia verkkopelejä säännöllisesti. Kahdenkymmenenviiden ikävuoden jälkeen elämästä tulee monilla liian kiireistä tällaiseen touhuun. Kyselyn tekijät antavat lisäksi kehittäjille vinkin: Fortniten ja Apex Legendsin kaltaisten pelien uusien kausien julkaisua edeltävä aika on niissä hiljaisempaa, joten tuolloin voisi olla hyvä kolo julkaista uusia yksinpelejä.

Videopelien tekeminen on joka tapauksessa työlästä ja kallista, joten kehittäjät panostanevat jatkossakin verkkopalveluna toimiviin peleihin, jotka ovat usein moninpelejä. Mahdollisuus jatkuvaan laajentamiseen ja päivittämiseen sekä usein mikromaksut takaavat varmemman tulovirran.

Lähde: Kotaku Kansikuva: DC Studio / Freepik

Yhteisö