Kaupunkisuunnittelua on simuloitu erilaisten videopelien avulla jo vuosikymmeniä. Havainnollistukseen ovat käyneet esimerkiksi 60 vuotta vanha The Sumerian Game, kasarilla kehitetty SimCity sekä 2015 julkaistu Cities: Skylines. Peliteknologiaa on lisäksi hyödynnetty erilaisten paikkatieto- ja 3D-kaupunkimallien luomisessa.
Englantilaisessa Lancasterin yliopistossa tutkijat ovat kehittäneet uutta hienostunutta kartoitusteknologiaa, joka mahdollistaa uusien sukupolvien osallistumisen oman kaupunkiympäristönsä kehittämiseen. Työkalu yhdistelee suomalaisen Colossal Orderin kehittämästä Cities: Skylines -pelistä räätälöityä versiota Urban Digital Twin -järjestelmään. UTD on kaupungista luotu reaaliaikainen virtuaalimalli.
Pelityökaluun voidaan tuoda todellisia rakennuksia ja malleja, jotta suunnittelu onnistuu todenmukaisessa kaupunkiympäristössä. Siinä voi hallita infrastruktuuria, julkisia palveluja koulutuksesta terveydenhuoltoon ja jopa veropolitiikkaa. Pelin hallintapaneeli mittaa peräti asukkaiden onnellisuutta.
Tutkijoiden mukaan asukkaat ovat kaavoittajille menetetty mahdollisuus, jollei heitä osallisteta kaupunkien suunnittelussa. Pelillistetty maailma, jossa muutoksia voi kokeilla aidontuntuisessa ympäristössä, herättää yleisön mielenkiinnon rakennetun ympäristönsä tulevaisuuteen. Se tarjoaa kaksisuuntaisen väylän kaupungin rakentajien ja siellä elävien ihmisten välille.
Lähde: Science Daily / Cureton & Coulton: Game Based Worldbuilding: Planning, Models, Simulations and Digital Twins Kansikuva: Coulton & Coulton