Kansikuva artikkelille: Tetris voi auttaa toipumaan traumasta

Tetris voi auttaa toipumaan traumasta

Tetriksen pelaaminen voi lievittää traumaperäisen stressihäiriön oireita, kertoo Ruotsissa Uppsalan yliopistossa tehty tutkimus. Tetriksen visuaalisuus saattaa auttaa vähentämään epämiellyttäviä takaumia jo yhden pelikerran jälkeen.

Tutkimukseen osallistui 164 terveydenhuollon työntekijää, jotka olivat koronapandemian aikana työskenneltyään alkaneet kärsiä traumaattisista takaumista vähintään kahdesti viikossa. Heidät jaettiin kahteen ryhmään tekemään parinkymmenen minuutin mittainen kognitiivinen tehtävä älypuhelimella. Koeryhmäläiset pelasivat Tetristä keskittyen palikoiden sopivaan pyörittämiseen mielessään, kun taas toiset kuuntelivat tarkkaavaisesti filosofia-aiheista radio-ohjelmaa. Sitten koehenkilöt pitivät päiväkirjaa epämiellyttävistä pakonomaisista mielikuvistaan. Heille annettiin lupa pelata uudestaankin omin päin myöhemmin – tai kuunnella loput kolmen vartin radio-ohjelmasta.

Viiden viikon kuluttua Tetris-ryhmäläisillä oli keskimäärin yksi takauma viikossa, konrolliryhmällä eli radionkuuntelijoilla viisi. Puolen vuoden seurannassa Tetris-joukon PTSD-oireet vähenivät vähenemistään.

Tutkijat myöntävät, että on aika hämmästyttävää, että jopa yksittäinen hoitokerta ilman terapeuttista keskustelua johti niin pitkäaikaisiin hyötyihin. Heidän mukaansa juttu perustuu muistojen muokkautuvuuteen: Tetriksen kaltainen visuaalisen muodon ja tilan hahmottamista vaativa aktiviteetti käyttää samoja kognitiivisia resursseja kuin mielikuvien luominen, joten se häiritsee takaumien tunkemista mieleen. Takaumat ovat leimallinen PTSD-oire, joten siihen tarttuminen voi tutkijoiden mukaan vähentää tehokkaasti muitakin oireita, kuten uni- ja keskittymisongelmia.

Lähde: Kanstrup ym. 2024 Kansikuva: Tetris Mobile / Youtube

Yhteisö