Kansikuva artikkelille: Tällaista konsolia ja julkaisuajankohtaa Nintendo Switchin seuraajalle huhutaan

Tällaista konsolia ja julkaisuajankohtaa Nintendo Switchin seuraajalle huhutaan

Lähteiden ja huhujen mukaan Nintendo tulee julkistamaan Nintendo Switch -pelikonsolin seuraajan ensi kuussa. Julkaisuajankohdaksi on erinäisissä huhuissa esitetty niin tulevaa kesää, syksyä ja loppuvuotta, mutta tällä hetkellä kaikkien vahvimpien huhujen ja lähteiden mukaan Switch 2 julkaistaisiin maaliskuussa 2025.

Nintendo on vahvistanut ainakin sen, että Switchin seuraaja tulee pyörittämään myös ensimmäisen Switchin pelejä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hyvin menestyneitä Switch-pelejä, kuten Super Mario Odyssey ja The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom, pystyy pelaamaan uudella Nintendon konsolilla.

Switch 2:n tekniset ominaisuudet valovuosia edellä

Lähteiden mukaan Switch 2:ssa tulisi olemaan peräti kolme kertaa enemmän RAM-muistia kuin ensimmäisessä Switchissä. Aiemmassa Switchissä on RAM-muistia 4 gigaa, tulevassa konsolissa lähteiden mukaan 12 gigaa.

Mitä enemmän laitteessa on RAM-muistia, sitä sulavampi pelikokemus on, koska RAM-muistin korkea määrä mahdollistaa pelien korkeamman grafiikan ja suorituskyvyn.

RAM-muistin lisäksi, myös prosessorin on huhuttu olevan huomattavasti tehokkaampi kuin ensimmäisessä Switchissä. Joissain Switch-peleissä ja -versioissa on nähty varsin heikkoa suorituskykyä, kun FPS (framet sekunnissa) on pudonnut ikävän matalalle esimerkiksi Pokémon Scarlet and Violetissa.

RAM-muistin määrän kasvattaminen ja prosessorin päivittäminen tehokkaampaan, tulevat nostamaan myös FPS:n määrää Nintendon tulevassa konsolissa. Switch 2:ssa huhutaan olevan lisäksi korkeampi resoluutio.

3DS-pelejä saatetaan portata Switchille

Huhujen mukaan Nintendo olisi porttaamassa Nintendo 3DS -käsikonsolin pelejä ensimmäiselle Switchille. Nintendon sisäpiiriläinen on paljastanut, että 3DS:n yksinoikeus Kirby: Planet Robobot olisi saapumassa Nintendo Switchille.

Mikäli huhu toteutuu, voitaisiin sellaisia 3DS-pelejä kuten Shin Megami Tensei 4, Kid Icarus: Uprising, New Super Mario Bros. 2, Mario Kart 7 ja Super Mario 3D Land, julkaista Switchille.

Nintendo 3DS on Euroopassa keväällä 2011 julkaistu innovatiivinen käsikonsoli, joka pystyi luomaan 3D-efektin ilman 3D-laseja. Laitteen tuotanto lopetettiin syksyllä 2020.

Lähteet: Gamerant, Nate the Hate | Kuva: Katarzyna Penar, Lightframes

Yhteisö