Strongin kansallinen pelimuseo Rochesterissa, New Yorkissa, on julkaissut 12 ehdokasta, joista yksi valitaan tänä vuonna videopelien Hall of Fameen. Mukana on suomalaisen Rovion kehittämä Angry Birds. Ilmiöksi noussut mobiilipeli julkaistiin vuonna 2009. Sittemmin pelisarja laajeni aina elokuviin, vaatteisiin ja peräti huvipuistoiksi asti. Angry Birds on ollut ehdolla Hall of Fameen aiemminkin. Ensimmäistä kertaa vuonna 2015 ja sen jälkeen uudelleen vuonna 2023. Toivotaan, että kolmas kerta toden sanoo.
Angry Birdsin lisäksi ehdolla Hall of Fameen ovat Age of Empires, Call of Duty 4: Modern Warfare, Defender, Frogger, GoldenEye 007, Golden Tee Golf, Harvest Moon, Mattel Football, NBA 2K, Quake ja Tamagotchi. Näistä peleistä GoldenEye 007 on ollut ehdolla kolme kertaa 2020-luvulla.
Yleisö voi äänestää päivittäin ehdokkaista. Kolme eniten ääniä saanutta peliä etenee valintakomitean äänestykseen. Hall of Famessa paikkansa ottava videopeli julkistetaan vapun jälkeisellä viikolla torstaina 8. toukokuuta.
Klikkaamalla tästä pääset äänestämään.
Lähde: Gamerant | Kuva: Angry Birds