Kesän kuluessa videopelaajat ovat allekirjoittaneet ahkerasti Stop Killing Games- eli Loppu videopelien tuhoamiselle -kansalaisaloitetta. Pelitubettaja Ross Scottin viime vuonna lanseeraama kampanja on saavuttanut tärkeän virstanpylvään niin EU:ssa kuin Isossa-Britanniassakin, mutta nyt huolta herättää kannanottojen aitous.
Kampanjan tavoite on säilyttää videopelit pelattavina, vaikka julkaisija lakkaisi ylläpitämästä niitä. Viime vuonna kenties miljoonat pelaajat saivat kokea digimuotoisten pelimarkkinoiden karvaan puolen omalla konsolillaan: vuosia aiemmin hankittu The Crew -autopeli katosikin kokonaan, kun Ubisoft päätti sulkea sen palvelimet. Stop Killing Gamesin tavoite on, että pelintekijät antaisivat pelaajille mahdollisuuden järjestää jatkuvuuden tällaisissa tilanteissa vaikka omin voimin ja kustannuksin.
Isossa-Britanniassa vetoomus digipelien säilyvyyden puolesta ylitti hiljattain 100 000 allekirjoituksen rajan, mikä tarkoittaa sen päätymistä parlamentin käsittelyyn. Männäviikolla myös eurooppalaisen kansalaisaloitteen miljoonan nimen virstanpylväs ylittyi, joten komission on reagoitava asiaan virallisesti. Tästä voi kiittää erityisesti suomalaisia, jotka ovat nimmaroineet aloitetta lähes 53 000 kertaa, vaikka väkilukuun suhteutettu tavoite oli 9870 kannatusta heinäkuun loppuun mennessä.
Ikävä kyllä Scottilla on aihetta epäillä, että osa EU-aloitteen allekirjoituksista on tekaistuja. Videomaakarin tietojen mukaan esimerkiksi 4chanissa ja Discordissa on jaettu ohjeita allekirjoitusten väärentämiseen, mikä saattaa paisuttaa lukuja keinotekoisesti. Yksittäisiä kämmejä ja rikkomuksia hankalampaa on, jos löytyy merkkejä bottien käyttämisestä.
Scott muistuttaa, että kyseessä ei ole mikään kevyt nettiadressi: väärentäminen voi olla rikos. Hänen arvionsa mukaan varmuudella aitoja allekirjoituksia voi pahimmillaan olla vain 600 000–700 000. Aikaa kasvattaa pottia virhemarginaalin tuolle puolen onneksi on vielä. Kampanjan näkyvyys voi kuitenkin kärsiä, jos ihmiset luulevat tavoitteen jo täyttyneen.
Harmaita hiuksia aiheuttavat myös kampanjan nimeä käyttävä epäilyttävä kryptovaluutta sekä äänekkäät kriitikot, kuten pientä pelifirmaa pyörittävä koodari Pirate Software.
Scottin odotukset juuri EU:n kansalaisaloitetta kohtaan ovat korkealla, joten hän toivoo vielä runsaasti lisää allekirjoituksia. Tällä hetkellä niitä on yhteensä 1 219 761, ja viimeinen päivä kannattaa aloitetta on 31. heinäkuuta. Allekirjoituslaskurin ohella juoksee nyt overdrive-laskuri: se tavoittelee 400 000 ylimääräistä nimeä, jotta aloite voitaisiin epäilyksittä ottaa Euroopan komission työpöydälle.