PGL Cluj-Napoca 2025 alkaa perjantaina PelaajatcominYouTubessa ja Twitchissä. Suomalaisista mukana on Jimi “Jimpphat” Salo yhdessä joukkueensa MOUZ:in kanssa. Maailmanlistan kärkijoukkueet Spirit, G2, Vitality ja Aleksi “Aleksib” Virolaisen johtama Natus Vincere [NAVI] jättävät turnauksen väliin täyteen ahdetun kisakalenterin vuoksi. Näillä joukkueilla on varma paikka kesän CS2-majoreille Yhdysvaltain Texasissa, Austinin kaupungissa, mutta muiden joukkueiden on hyvä kerätä mahdollisimman paljon Valven rankingpisteitä (VRS) kuin mahdollista.
Turnauksessa on mukana yhteensä 16 huippujoukkuetta. Lohkovaiheen kahdeksan parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin. Turnausformaattina käytetään majoreilta tuttua “Swiss Stage” -formaattia. Toisin kuin yleensä, Cluj-Napocan turnauksessa ei pelata yhden kartan “paras yhdestä” -otteluita, vaan aikki ottelut ovat “paras kolmesta” -periaatteella pelattavia. Kolmella voitolla joukkue etenee pudotuspeleihin ja kolmella tappiolla joukkue putoaa jatkosta.
PGL on tänä vuonna ainoa korkeimman tason turnausjärjestäjä, jonka turnauksissa pudotuspeleissä on aina kahdeksan joukkuetta. Kaikki pudotuspeleihin pääsevät joukkueet pelaavat aluksi puolivälierissä. Esimerkiksi viime viikolla päättyneessä IEM Katowice 2025 -huipputurnauksessa kuusi joukkuetta eteni pudotuspeleihin, joista neljä puolivälieriin ja lohkovoittajat suoraan välieriin.
Turnauksessa on jaossa yhteensä 1 250 000 dollaria, josta voittajajoukkue lohkaisee 400 000 dollaria. Salo ja MOUZ kohtaa perjantaina ensimmäisessä ottelussa saksalaisjoukkue BIG:in kello 10 aamulla Suomen aikaa. Ottelu on MOUZ:in ensimmäinen Lotan “Spinx” Giladin kanssa.

Cluj-Napoca 2025 -miljoonaturnauksen joukkueet
- 3DMAX
- Astralis
- BIG
- Complexity
- Eternal Fire
- Falcons
- FaZe
- FlyQuest
- Imperial Valkyries
- MIBR
- MOUZ
- SAW
- The MongolZ
- Virtus.pro
- Wildcard