Lotan “Spinx” Giladin siirtyminen pois Vitalitysta oli yksi isoimmista Counter-Strike siirroista viime kauden päätteeksi. Israelilaistähti halusi itse siirtoa jo pitkään ja saikin haluamansa, kun Vitality hankki Robin “ropz” Koolin riveihinsä FaZe Clanista.
ENCE:ssäkin pelannut Spinx löysi itselleen nopeasti uuden kodin vuoden alussa, kun paikka avautui yllättäen Jimi “Jimpphat” Salon edustamasta MOUZ:sta. Spinx ja MOUZ pelaavat parhaillaan ensimmäistä turnaustaan yhdessä Romaniassa PGL Cluj Napocassa.
Uuden joukkueen löytyminen nopeasti ei ollut itsestään selvyys, mutta tähdet olivat israelilaispelaajan kannalta oikeassa asennossa. Spinx tiedosti mahdollisuuden siihen, että alkuvuosi olisi saattanut sujua myös Vitalityn penkillä.
—Tiedostin sen mahdollisuuden, että saatan olla penkillä pitkäänkin, kun halusin muutosta. Tiesin, että saattaisin missata majorit ja joitain isoja turnauksia, sillä osa joukkueista saattaisi haluta odottaa miten pelit lähtevät kulkemaan alkukaudesta ennen muutoksia. Pidän silti ratkaisuani oikeana, vaikka olisinkin joutunut olemaan penkillä jonkin aikaa, Spinx kertoo HLTV:n haastattelussa.
Jo kesällä siirtoa Vitalitysta pois tähynneen Spinxin viime kausi ei ollut helpoin mahdollinen.
—Viime vuosi oli aika outo minulle, siellä oli paljon ylä- ja alamäkiä. Sille oli syynsä, että halusin pois, mutta en halua puhua siitä. Rakastan kuitenkin Vitalityn jätkiä, he voittivat IEM Katowicen ja olen iloinen heidän puolestaan. Mutta kuten sanoin minulla oli syyni ja minusta minun oli parempi päästä muualle, Spinx kertoo edellisestä vuodestaan Vitalityn kanssa.
Uudessa joukkueessa Spinxillä on hoidettavanaan myös uusia rooleja. Taitava pelaaja pääsee nyt aktiivisempii rooleihin MOUZ:ssa, kuin mitä hänellä oli hoidettavanaan Vitalityssa.
—Joissain kartoissa roolini on samanlainen ja joissain erilainen. Yleisesti ottaen sanoisin, että roolini täällä on aktiivisempi ja otan taisteluita useammin ja se oli jotain mitä kaipasin Vitalityssa. Vitalityssa olin main lurker, mutta täällä se on Jimpphatin rooli, joten se auttaa minua osassa kartoissa tekemään työni, Spinx kertoo.
—Mielestäni tämmöisessä roolissa pystyn auttamaan joukkuettani enemmän.
MOUZ:n ja Spinxin yhteinen matka PGL Cluj Napoca -turnauksessa on alkanut kahdella voitolla. MOUZ on napannut lohkovaiheessa 2-0 voitot sekä BIG:stä, että 3DMAX:sta.
Spinxin tulon lisäksi joukkueessa on myös uusi IGL-pelaaja, kun Ludvig “Brollan” Brolin otti vetovastuun pelinsisäisenjohtajan roolista Kamil “Siuhy” Szkaradekin poistuttua joukkueesta.
—Kun liityin joukkueeseen en ollut varma kuinka kaikki tulee sujumaan, koska Brollan on ensimmäistä kertaa IGL-pelaajan roolissa urallaan. Aikaisemmin urallani minulla on ollut kokeneet IGL:t Marco “Snappi” Pfeiffer (ENCE) ja Dan “apEX" Madesclaire (Vitality), joten tämä on hyvin erilaista
—Toistaiseksi Brollan on kuitenkin tehnyt hyvää työtä ja valmentajamme Dennis “sycrone” Nielsen tekee hyvä työtä hänen kanssaan. Pyrimme myös kaikki auttamaan häntä parhaamme mukaan, Spinx kertoo.
Kuva: PGL Lähde: HLTV