Kansikuva artikkelille: Soiala? Puolustusvoimat kaiversi e-urheilulegendan nimen väärin

Soiala? Puolustusvoimat kaiversi e-urheilulegendan nimen väärin

Puolustusvoimien uheilukoulun kunniataululle on lipsahtanut pieni bugi. StarCraft II:n megatähti Joona ”Serral” Sotala on ansaitusti listattu saapumiseränsä parhaana palkittujen urheilijoiden joukkoon – mutta kyltissä lukeekin Soiala.

Serral kävi armeijan viime vuonna. Kilpapelaajat on hyväksytty Urheilukouluun vuodesta 2017 lähtien, ja muutamia on sinne hyväksyttykin. Serralista tuli kuitenkin ensimmäinen palveluksen URHK:ssa suorittanut e-urheilija. Ja ilmeisen hyvin meni, kun Kaartin parhaan palkinto napsahti kohdalle.

Urheilukoulussa kirjoitusvirhe huomattiin vasta toimittajien udeltua asiasta, kertoo Hesari. Nyt laatta aiotaan korjata ja Serralille esittää pahoittelut. Hän ei itse ole mokasta moksiskaan.

– Virheitä sattuu, hän kommentoi Sanomille koiralenkiltä.

Varusmiespalveluksensa ohella Serral ehti hankkia kultaa IEM Dallas -turnauksesta ja hopeaa MM-kilpailuista. Urheilijoille räätälöity palvelus mahdollisti kisamatkat ulkomaille ja treenaamisen omassa yksiössä. Syksyllä kotiutunut StarCraft II -miljonääri ja kaksinkertainen maailmanmestari on viime kuukaudet harjoitellut täyttä päätä vuoden 2025 MM-kisoihin, jotka pelataan heinäkuussa.

Lähde: HS.fi / SEUL / Ruotuväki Kansikuva: Helena Kristiansson / Blizzard Entertainment

Yhteisö