Suomalaisorganisaatio ENCE kertoo viestipalvelu X:ssä avaavansa jatkuvan pelaajahaun. Haku koskee ENCE:n Akatemia- ja Prospects -ohjelmia.
– Tarkoituksenamme on tarjota nuorille pelaajille mahdollisuuksia todistaa meille kykynsä, ilmoituksessa todetaan.
Hakemukset arvioi ENCE:n valmennustiimi. Arvioinnit toteutetaan säännöllisesti. Potentiaalisiin hakijoiden otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Osaa hakijoista haastatellaan ja osa kutsutaan tryout-tilaisuuksiin.
– Tavoitteenamme on tunnistaa nousevat pelaajalupaukset entistä nopeammin ja tehokkaammin monivaiheisen hakuprosessin avulla, ilmoituksessa kerrotaan.
Organisaatio muistuttaa, että hakukriteerit ovat suuntaa-antavia, joten hakea kannattaa, vaikka kaikki kriteerit eivät täyttyisikään. Hakutietoja pystyy päivittämään jälkikäteen samasta linkistä esimerkiksi ELO:n noustessa.
ENCE kertoo pitävänsä silmällä myös EZ4ENCE-klaanin pelaajia FACEIT:issä. Itsensä huomatuksi voi tehdä osoittamalla aktiivisuutta, lupaavaa yksilötaitoa ja hyvää joukkuehenkeä.
Lähde ja kuva: ENCE