Roblox Corporationin toimitusjohtaja Dave Baszucki on sitä mieltä, että vanhemmat voivat kaikin mokomin pitää lapsensa erossa Robloxista, jos katsovat sen vaaralliseksi paikaksi.
– Ihan aluksi sanoisin, että jos tuntuu turvattomalta, älä anna lastesi pelata Robloxia, Baszucki lausuu BBC:lle tällä viikolla antamassaan haastattelussa.
Robloxilla on 79,5 miljoonaa aktiivista käyttäjää päivittäin, ja erityisen nuoren käyttäjäkuntansa vuoksi esimerkiksi BBC on hyödyntänyt sitä esitelläkseen lapsille Yhdistyneen kuningaskunnan parlamenttivaaleja. Peli on kuitenkin joutunut myös kritiikin kohteeksi lasten turvallisuuteen liittyvien puutteidensa vuoksi. Rikolliset pedofiilit houkuttelevat alustalla alaikäisiä, ja pahimmissa tapauksissa lapsia on Yhdysvaltain poliisin mukaan siepattu ja hyväksikäytetty. Robloxia on moitittu myös lapsityövoiman näkökulmasta, sillä omia rakennelmiaan ja pelejään askarrellessaan lapset ovat ikään kuin ilmaisia sisällöntuottajia Robloxille, tai sitten he myyvät luomuksiaan toisille pelaajille pilkkahintaan investoituaan kaikki viikkorahansa. Näistä syistä Turkin hallitus kielsi koko pelin viime vuonna.
Baszucki puolustaa yhtiön toimia ja korostaa, että Roblox pyrkii ehkäisemään kiusaamista, häirintää ja muita turvallisuusriskejä lapsilukoilla ja tekoälypohjaisilla järjestelmillä, jotka valvovat viestintää.
– Yhtiössä asenteemme on, että mikä tahansa ikävyys, yksikin ikävä tapaus, on liikaa, Baszucki toteaa.
Toimari korostaa alustan tarjoavan hienoja kokemuksia. Suunnitelmissa onkin päivittäisen kävijämäärän paisuttaminen pikku hiljaa kohti miljardia. Roblox Corporationin arvo on nyt 41 miljardia dollaria. Baszucki vertaa BBC:n haastattelussa omaa työtään Walt Disneyn meininkeihin ja kutsuu Robloxia "viestinnän tulevaisuudeksi".
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Roblox