Kansikuva artikkelille: Rainbow Six Siegen skinikaupan ensimmäinen versio vihdoin julki – Passi ja hammasharja syytä pitää kuitenkin vielä piilossa

Rainbow Six Siegen skinikaupan ensimmäinen versio vihdoin julki – Passi ja hammasharja syytä pitää kuitenkin vielä piilossa

Tom Clancy’s Rainbow Six:Siege -peli on vihdoin ja viimein saanut oman skinikauppansa. Pelinkehittäjä Ubisoft avasi toissapäivänä pelin oman skinikaupan betaversion. Kaupankäyntialustan on tarkoitus tulla piakkoin myös koko pelaajakunnan saataville.

Markkinapaikka on jo tällä hetkellä kaikkien katseltavissa, mutta myyminen ja ostaminen onnistuu vasta muutamilta valituilta betaversion käyttäjiltä. Alustalle on kuitenkin satanut heti testiversion avautumisesta lähtien tukuttain myynti- ja ostoilmoituksia.

Mikäli omistat rutkasti harvinaisia skinejä kyseisessä pelissä on passi ja hammasharja kuitenkin syytä pitää vielä poissa matkalaukusta. Kaupankäynti tapahtuu nimittäin ainoastaan pelin sisäisellä valuutalla, R6-krediiteillä. Näin ollen harvinaisten skinien omistajat eivät pääse rikastumaan ainakaan pelin ulkopuolella varastoillaan.

Ubisoft haluaa pitää oman kaupankäyntialustansa nimenomaan erossa oikeasta valuutasta. Se haluaa välttää harmaata taloutta ja rahanpesua, jota tapahtuu mm. Counter-Striken skinikaupoissa, joissa käytössä ovat oikeat dollarit.

Lisäksi Ubisoft pitää näin skineissä pyörivän rahallisen arvon sidottuna omaan peliinsä. R6-krediiteillä käyttäjät voivat ostaa mm. pelin sisältä erilaisia skinejä ja asusteita.

Myynnissä on aseiden skinejä, asuja, hattuja ja charmeja koko Rainbow Six -pelin historian ajalta.

Huolimatta siitä, että kyseessä on vasta betaversio, on vastaanotto on ollut menestys. Jo ensimmäisenä päivänä kauppa-alusta täyttyi myynti- ja ostolistauksista. Harvinaisimpien skinien hinnat pompsahtelivat välittömästi yli 100 dollarin, kun R6-krediittien arvo muutettiin dollareiksi.

Isompiin summiinkin on ylletty vanhempien ja harvinaisempien skinien ja asusteiden osalta. Harvinaisimmat tavarat ovat vuodelta 2016, jolloin Glacier-nimistä sarjaa tuli saataville ensimmäisen vuoden ensimmäisen kauden aikana. Näiden ja muiden harvinaisimpien tavaroiden hinnat ovat hyppineet jopa yli 500 dollarin  kappaleelta.

Betavaiheen versiossa tiedot kauppa-alustalla ovat kuitenkin vielä hyvin vajavaisia ja varsin epäselvästi saatavilla. Vaikka kauppoja pystyy seuraamaan vaikuttaisi niiden listauksessa olevan yhä aukkoja.

Joka tapauksessa skinien kauppapaikka näyttäisi olevan erittäin tervetullut lisä peliin sen saaman välittömän suosion vuoksi.

Vaikka pelaajat eivät pystykään käyttämään skineistä saatavaa valuutta pelin ulkopuolella, tulee alusta varmasti olemaan kovassa yhteisön käytössä. Harvinaisempia turnauksien tai kampanjoiden yhteyksissä julkaistuja skinejä kuin ei voi saada enää muuten kuin hankkimalla niitä toisilta käyttäjiltä.

Kuva: Ubisoft

Yhteisö