Kansikuva artikkelille: Puuhaako kiistanalainen joukkue paluuta Counter-Strikeen?

Puuhaako kiistanalainen joukkue paluuta Counter-Strikeen?

Lähes vuosikymmen sitten parhaat päivänsä nähnyt joukkue iBUYPOWER on vihjaillut mahdollisesta paluusta. Mikään ei ole vielä varmaa, mutta legendaarisen joukkueen paluu Counter-Striken pariin riemastuttaisi varmasti monia.

Rakastettu ja vihattu tiimi kilpaili viimeksi noin kahdeksan vuotta sitten. Viime viikolla sen Twitter-tilillä väläyteltiin ajatusta uuden kokoonpanon muodostamisesta Counter-Strike 2:n lähestyvän julkaisun myötä.

Moni fani piti twiittiä yhteisömanagerin vitsailuna, mutta myöhemmin joukkue kommentoi siihen tyyliin, että jotakin todella saattaisi olla tekeillä.

Epäileväiset muistuttivat, ettei organisaatiolla varmaankaan olisi varoja hommata viittä huippupelaajaa riveihinsä, eihän se edes maksanut pelaajilleen palkkaa lopun aikoina vuonna 2014. Noihin aikoihin koko lafkan maine tahriintui, kun kolme sen pelaajista todettiin syyllisiksi sopupeliin CEVO Season 5 Professional -turnauksessa.

Kahden kilpailuvuotensa aikana iBP ehti ottaa osaan neljään ensimmäiseen CS:GO Major -turnaukseen. Siitä lähtien joukkueen tarrat ovat olleet hinnakkaita harvinaisuuksia Steam-markkinoilla. Siitäkin syystä fanit haluaisivat oikein mielellään nähdä iBUYPOWERin palaavan näyttämölle: tehdäkseen tarroillaan kaikkien aikojen tienestit.

Nyt organisaatiolla on hyvää aikaa vihjailla ja herättää keskustelua, tunnustella ehkä maaperää paluuta varten?

Lähde: Fragster Kansikuva: Valve

Yhteisö