Kansikuva artikkelille: Petteri “peku” Jaakkola HAVU:n valmentajaksi

Petteri “peku” Jaakkola HAVU:n valmentajaksi

Yhdessä Slaava “Twista” Räsäsen kanssa Rare Atomia Kiinassa valmentanut Petteri “peku” Jaakkola siirtyy takaisin kotimaahan. Jaakkola toimii jatkossa suomalaisjoukkue HAVU:n CS2-valmentajana. Kiinassa hän toimi Rare Atomin apuvalmentaja Räsäsen työskennellessä päävalmentajana.

Jaakkola aloitti valmentamisen vuonna 2021 SAWO:ssa ja siirtyi puolen vuoden jälkeen KOVA:n valmennukseen. Tämän jälkeen seurasi ulkomaan matka Kiinaan ja tuore paluu Suomen CS2-kentille.

Jaakkola tunnustaa, että hän ei ollut valmis pelinsisäisen johtajan [IGL] tehtävään alkuvuodesta 2019, kun HAVU nosti hänet kokoonpanoonsa.

– Kolmen kuukauden aikana kävi selväksi, että en ollut valmis tehtävään. Lupasin tuolloin itselleni, että kun seuraavan kerran HAVU:un kutsu käy, olen täysin valmis, Jaakkola kertoo HAVU:n videolla.

Jaakkola asettaa joukkueen tavoitteeksi murtautumisen takaisin lähelle kansainvälisen CS2:n huippua. HAVU oli parhaimmillaan 19. maailmanrankingissa helmikuussa. Jaakkola tiedostaa kuitenkin, että menestykseen ei nousta hätiköimällä.

– Tavoitteena on totta kai voittaminen, mutta ensin on laitettava kaikki asiat kuntoon, jotta voittaminen on mahdollista. Askel kerrallaan, Jaakkola toteaa.

Jaakkola avasi uransa HAVU:n valmentajana tappiolla keskiviikkona portugalilaista Rhynoa vastaan 0–2 Elisa Invitational Fall 2024 Contenders -turnauksessa.

Jaakkola käänsi tilanteen kuitenkin ympäri eSM 2024 -karsinnoissa Retired5:ttä vastaan karttavoitoin 2–0. Seuraavan kerran Jaakkola ja HAVU ovat tulessa huomenna lauantaina eSM 2024 -karsinnoissa joko UHKA:a tai TMVG:tä vastaan kello 18 Suomen aikaa.

Lähde ja kuva: HAVU

 

 

Yhteisö