Counter-Strike 2 sai eilen pitkästä aikaa massiivisen ja merkittävän päivityksen. Tämä sai meneillään olevan IEM Katowice -turnauksen järjestäjät myös reagoimaan ja turnauksen pudotuspelit tullaan pelaamaan uuden päivityksen versiolla. Päätös tehtiin keskustelemalla sisäisesti ja joukkueiden kanssa. Alunperin turnaus oli tarkoitus pelata “vanhalla” versiolla loppuun asti.
Päivityksen myötä peli koki kuitenkin varsin merkittäviä muutoksia ja turnausjärjestäjä kuunteli tilanteessa myös osallistuvia joukkueita ja heidän toiveitaan.
Lisäksi ensi viikolla alkavat RMR-turnaukset, joista karsitaan osallistuvat joukkueet CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen PGL Major Copenhageniin. Nämä RMR-tapahtumat pelataan joka tapauksessa uudessa versiossa, joten joukkueiden toiveissa oli päästä heti käsiksi näihin muutoksiin.
Suurimmat muutokset koskien pelin mekaniikka koskivat mm. peeker advantage -ominaisuuden heikentämistä, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että haastajan asemaa on heikennetty suhteessa pelaajaan, joka pitää kulmaa kiinni. Aikaisemmassa versiossa haastavalla pelaajalla oli merkittävä etu.
Toinen merkittävä uudistus koskee savuja ja niissä pelaamista. Savuissa piilottelu ei ole enää yhtä helppoa, sillä pelaajasta näkyy varjo.
Savujen uudistus on tuonut kuitenkin välittömästi mukanaan uusia bugeja, joilla pystyy muodostamaan oneway-savuja.
Lisäksi subtick-systeemi koki muutoksia ja pelaajien välisiä törmäyksiä korjattu. Myös liikkumista on tehty sujuvammaksi.