Kansikuva artikkelille: Ovatko huhut Marvel Rivalsin uusista hahmoista silkkaa harhautusta?

Ovatko huhut Marvel Rivalsin uusista hahmoista silkkaa harhautusta?

Marvel Rivalsin hahmovalikoima on kenties tärkein osa pelin viehätystä. Tällä hetkellä sankariräiskinnässä on 35 tunnettua Marvel-hahmoa, ja kehittäjä NetEase on luvannut lisää tupsahtavan säännöllisesti. Virallisesti on luvattu vasta Ihmenelosten jäsenten Möykyn ja Liekin saapuminen peliin.

Viime aikoina on kuitenkin vuotanut kosolti aihetta huhuille tulevista hahmoista. Urkittuihin nimiin kuuluvat muiden muassa Ryhmä-X-hahmot Gambiitti, Rogue, Elohopea, Professori X ja Jubilee sekä Deadpool, Blade ja Parker Robbins -versio Ghost Riderista. Uunituoreet tietovuodot kuiskivat, että myös Ryhmä-X:n mutanttihahmo Painajainen olisi saapumassa kaksintaisteluhahmojen joukkoon.

Yllättäen samalla on selvinnyt, että osa näistä vuodoista saattaakin olla kehittäjien itsensä levittämiä harhautuksia. Dexerton mukaan suositun Marvel Rivals -palvelimen ylläpitäjä kertoi Discordissa, että NetEase saattaa tarkoituksella juksuttaa viittaamalla lähdekoodissa kaikenlaisiin tekaistuihin hahmoihin. Huhujen annetaan levitä, jotta niistä olisi vain hämminkiä, ja jotta vuotajat voitaisiin napata.

Kuva: Discord / Dexerto

Vahvistamattomat väitteet ovat jakaneet uutterien tietokaivureidenkin mielipiteet. Tällä hetkellä ainakin Deadpoolin ja Bladen uskotaan olevan oikeita lisäyksiä, mutta esimerkiksi Elohopea, Professori X ja Gambiitti ovat epäilyksen alaisia.

NetEase ei ole kommentoinut juoruja tai mahdollista ovelaa menettelyään. Hahmopakkaa on luvattu kasvattaa puolentoista kuukauden välein, joten ennen pitkää selviää, mitkä ongituista teidoista pitävät kutinsa ja mitkä ovat ehkä hämyjä.

Lähde: Videogamer / Gamerant / Dexerto Kansikuva: NetEase

Yhteisö