Tuoreen markkinaraportin mukaan PC-pelaajat eivät mätki toisiaan kilpaa aivan yhtä ahkerasti kuin konsolipelaajat. Steamin käyttäjien kiinnostus on siirtymässä PvP:stä (player versus player) kohti vähemmän kilpailullisia pelejä.
Peliteollisuuteen keskittyvän tutkimusyritys Newzoon raportti perustuu yli miljoonan pelaajan tottumuksiin, ja sen mukaan vuonna 2024 Steamin kautta pelatuista peleistä 58 % oli täysin PvE-perusteisia (player versus environment). PlayStationilla vastaava osuus oli 42 % ja Xboxilla 41 %.
Tietokonevihuja vastaan pelaaminen on yleistynyt Steamissä ainakin vuodesta 2021 lähtien. Newzoon mukaan kehitystä selittää sosiaalisten pelien suosio, siis sellaisten, joissa veren maku suussa kilvoittelua tärkeämpää on rellestää yhdessä. Tällaisia hittejä viime vuosilta ovat esimerkiksi Helldivers 2, Lethal Company ja tuoreimpana Schedule I.
Myös PC:n laajempi pelitarjonta vaikuttaa: Steam on matalan kynnyksen alusta indie-kehittäjille, joiden pelit painottuvat useammin PvE-puolelle – ihan jo budjettisyistäkin. Monimutkaiset kilpailulliset moninpelit ovat kalliita tehdä.
Raportissa on kuitenkin myös rajauksia, jotka täytyy ottaa huomioon. PvE-pelien kohdalla ei erotella yksinpelejä ja moninpelejä – toki teknisesti yksinpeli on aina PvE. Lisäksi peliaikaa ei vertailla; jokuhan voi pelailla vaikka useampaa eri PvE:tä, mutta käyttää paljon enemmän aikaa suosikki-PvP-peliinsä.
Merkittävin puute on kuitenkin se, ettei Kiinan ja Intian yhteensä yli miljardia pelaajaa ole aineistossa mukana, joten sinänsä kattava raportti ei kuitenkaan kuvasta maailmanlaajuista pelaajakuntaa.
Eräs kiintoisa yksityiskohta on, että raportin mukaan yhtä peliä vuodessa pelaavat nappaavat todennäköisesti suositun PvP-pelin, mutta vähänkin enemmän pelikirjastoaan kartuttavat tarttuvat herkästi myös PvE-peleihin.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: Arrowhead Studios