Counter-Strike -joukkue Spirit tiedotti maanantaina hankkineensa HEROIC:ssa pelanneen Andrey “tN1R” Tatarinovichin. Valkovenäläispelaaja korvaa joukkueen kokoonpanossa ukrainalaisen Myroslav “zont1x” Plakhotian.
Siirto oli odotettu. HEROIC tiedotti jo elokuun puolivälissä kaupanneensa tN1R:n eteenpäin samalla, kun hänet siirrettiin aktiivisen kokoonpanon ulkopuolelle.
tN1R siirtyi vuoden alussa HEROIC:n riveihin GUN5- joukkueesta. Suomalaisvalmentaja Eetu “sAw” Sahan alaisuudessa valkovenäläispelaaja nousi todenteolla CS-väen huulille häikäisevillä otteillaan.
Spiritin tiedotteesta käy ilmi, että zont1x halusi tulla itse penkitetyksi, jotta hän voisi hoitaa henkilökohtaiseen elämään liittyviä asioita järjestykseen.
—Muutama kuukausi sitten Myroslav ilmoitti Team Spiritin johdolle tarvitsevansa vapaata tiettyjen henkilökohtaisten ongelmien ratkaisemiseen, Spiritin tiedotteessa kerrotaan.
—Meiltä kesti jonkin aikaa tarjota hänelle tällainen tilaisuus, samalla välttäen negatiiviset seuraukset kokoonpanollemme. Kunnioitamme Myroslavin valintaa.
Kyseessä on Spiritin toinen kokoonpanomuutos kesätauon jälkeen.
Kesätauolla se korvasi organisaation luottoratsuna usean vuoden ajan toimineen Boris “magixx” Vorobievin 17-vuotiaalla Ivan “zweih” Goginilla.
Spirit voitti uusitulla kokoonpanollaan välittömästi IEM Cologne- ja BLAST Bounty -turnaukset.
Spirin kokoonpano:
- Leonid "chopper" Vishnyakov
- Danil "donk" Kryshkovets
- Dmitry "sh1ro" Sokolov
- Ivan "zweih" Gogi
- Andrey "tN1R" Tatarinovich
Sergey "hally" Shavaev (valmentaja)
Boris "magixx" Vorobiev (penkillä)
Myroslav "zont1x" Plakhotia (penkillä)
Kuva: BLAST Stephanie Lindgren Lähde: HLTV