Vuonna 2006 julkaistu Ōkami hurmasi pelaajat ympäri maailman japanilaisesta kansanperinteestä ammentaneella taiteellisella tyylillään ja innovatiivisilla pelimekaniikoillaan. Pelin ainutlaatuinen visuaalinen ilme sekä siveltimen vedoin läpäistävät esteet loivat kokonaisuuden, joka yhdisti pulmanratkaisun ja taistelun omintakeisella tavalla. Palkintoja voittanut, kriitikoiden ylistämä seikkailu ei koskaan saavuttanut suurta kaupallista menestystä. Uskollisia faneja kuitenkin riittää, ja lähivuosina he pääsevät kokemaan Ōkamin jatko-osan.
Uutinen julkistettiin Game Awards -tapahtumassa viime viikolla. Ōkami 2:n ohjaa alkuperäisestä pelistä tuttu Hideki Kamiya, joka on palannut Capcomille johtamaan uutta Clovers-studiota (ykköspelin kehittänyt studio oli nimeltään Clover Studio). Kamiyan muihin aikaansaannoksiin kuuluvat esimerkiksi Resident Evil 2 ja Devil May Cry. PlatinumGames-studiolla vietettyjen vuosien jälkeen Kamiya on valmis palaamaan juurilleen.
Alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen Ōkami on saanut HD-uusintajulkaisun, ja lisäksi Nintendo DS:lle tehtiin emopelin hengessä “pentuversio” Ōkamiden vuonna 2010. Uusi peli on vielä aivan varhaisvaiheessa, mutta lähes 20 vuoden jälkeen kulttipelin ystävät odottanevat vielä jonkin aikaa kärsivällisesti. Erityinen peli ansaitsee jatko-osan, joka palkitsee niin vanhat fanit kuin uudet sukupolvet.
Lähde: Kotaku Kansikuva: Capcom USA / Youtube