Riot Games on ilmoittanut, että League of Legendsin maailmanmestaruuskisoissa on jaossa peräti viisi miljoona dollaria, eli nykykurssilla noin 460 miljoonaa euroa. Viime vuoden MM-kisojen palkintopotti oli 2,225 miljoonaa dollaria, eli noin 207 miljoonaa euroa. Palkintorahaa jaetaan tänä vuonna täten yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna.
Palkintopotti on järisyttävä verrattuna esimerkiksi Counter-Strike 2:n suurimpiin turnauksiin. Kesän CS2-majoreilla Texasin Austinissa palkintorahaa jaetaan 1,25 miljoonaa dollaria, eli hieman alle 115 miljoonaa euroa. LoLin MM-kisoissa jaetaan siis neljä kertaa enemmän rahaa kuin Counter-Striken suurimmassa turnauksessa.
LoLin MM-kisat ovat vuodesta toiseen erittäin suosittu tapahtuma e-urheilussa. Viime vuoden kisat keräsivät ennätysmäärän katsojia. Jo pelkästään Bilibili Gamingin ja mestarijoukkue T1:n välistä loppuottelua katsoi maailmanlaajuisesti 6,94 miljoonaa ihmistä. Suomen väkiluku oli tammikuun lopussa noin 5,6 miljoonaa ihmistä.
Kiinassa järjestettävät LoLin MM-kisat pelataan loka-marraskuussa. Ne päättävät League of Legendsin ammattilaisvuoden 2025. Tulevissa kisoissa nähdään aiemmasta poiketen 20 joukkueen sijasta 17 joukkuetta.
Lähde: Esports Insider | Kuva: T1 LoL