Heikosti vuoden 2024 aikana esiintynyt Liquid on tehnyt isoja muutoksia Counter-Strike -joukkueensa kokoonpanoon. Joukkueen pelinsisäisenäjohtajana toiminut Casper “cadiaN” Møller on penkitetty ja pelaajan tilalle etsitään “uutta verta”.
Liquid kertoo tanskalaispelaajan penkityksen johtuneen siitä, että kaivattuja tuloksia ei saatu aikaiseksi.
Liquid epäonnistui mm. karsimaan itseään CS2:n ensimmäiseen major-turnaukseen Kööpenhaminassa. Tämä oli organisaatiolle järkyttävän kokoinen pettymys.
Muutoinkin joukkueen kausi oli todella haastava ja tulokset jäivät laihoiksi.
28-vuotias tanskalaispelaaja ehti edustaa Liquidia ainoastaan seitsemän kuukauden ajan. Heroicista Liquidiin viime vuoden joulukuussa siirtynyt CadiaN tunnetaan erinomaisen AWP-pelaajana ja pelinsisäisenäjohtajana.
Liquidin viime vuoden lopulla kyhäämä kokoonpano oli loppujen lopuksi valtava pettymys. CadiaN:n kanssa samaan aikaan joukkueeseen tulivat brasilialainen Felipe “skullz” Medeiros ja Russel “Twistzz” Van Dulken.
Joukkueeseen FaZe Clan vuosien jälkeen jälleen palannut Twistzz oli Liquidin ainoita valonpilkahduksia talven ja kevään aikana.
CadiaN:n lähtö ei todennäköisesti jää Liquidin ainoaksi tekemäksi muutokseksi kesätauon aikana, sillä myös joukkueen brassipelaaja Skullzia huhutaan muihin ympyröihin. FURIA on tiettävästi 22-vuotiaan pelaajan kintereillä kynsin ja hampain.