Kansikuva artikkelille: Legendaarinen CS-vaikuttaja Jason Lake aikoo ostaa perustamansa organisaation takaisin

Legendaarinen CS-vaikuttaja Jason Lake aikoo ostaa perustamansa organisaation takaisin

HLTV:n lähteiden mukaan pohjoisamerikkalainen Jason Lake, joka on Complexityn toimitusjohtaja ja perustaja, olisi halukas hankkimaan organisaation takaisin GameSquarelta. Lähteiden mukaan Lake etsii parasta aikaa investointi halukkaita henkilöitä mukaansa yritykseen hankkia Complexity takaisin itselleen.

Jason Lake myi Complexityn NFL-seura Dallas Cowboysin omistaja Jerry Jonesille vuonna 2017. Jones omistaa tällä hetkellä Complexityn omistavasta GameSquaresta noin 55%.

Kaksi kuukautta sitten uutisoitiin, että GameSquare hankkii itselleen myöskin toisen Counter-Strike joukkueen ja e-urheiluorganisaation, kun se aikoo ostaa FaZe Clanin. Tämä nosti kohun CS-piireissä mahdollisesti eturistiriidasta, kun samainen yritys omistaa nyt kaksi samoissa turnauksissa kilpailevaa joukkuetta.

Lokakuussa FaZe Clan kaupan arvoksi arvioitiin 17 miljoonaa dollaria. Kauppaa ei ole kuitenkaan saatu vielä maaliin asti, mikä on antanut Lakelle lisäaikaa hankkia ihmisiä mukaan hankkeeseensa.

FaZe Clan ja Complexity kilpailevat siis pitkälti samoissa CS-turnauksissa. Tämän lisäksi molemmat ovat suurimpien turnausjärjestäjien ESL:n ja BLAST:n kumppaneita.

Molemmat turnausjärjestäjät ESL ja BLAST ovat tutkineet asiaa siitä asti, kun FaZe Clanin kauppaamisesta GameSquarelle uutisoitiin ensimmäisen kerran. Kummankin  kanta on ollut pitkälti, että molempien joukkueiden kilpaileminen samoissa turnauksissa aiheuttaa eturistiriidan ja haasteita kilpailulliseen eheyteen.

Jason Lake onkin viettänyt viime ajat metsästäen sijoittajia mukaansa yritykseen palauttaa Complexityn omistajuus takaisin itselleen ja pois GameSquarelta. Laken uutisoitiin olleen Abu Dhabissa ja Dubaissa etsimässä sijoittajia BLAST World Final -turnauksen aikaan vaikka Complexity kilpaili samaan aikaan Atlantan ESL Challenger-turnauksessa.

Mikäli kauppa toteutuu olisi se toinen kerta, kun Lake ostaa vuonna 2003 perustetun Complexityn takaisin itselleen. Vuoden 2017 Jonesille tehtyjen kauppojen lisäksi Lake on kertaalleen myynyt ja sittemmin ostanut Complexityn takaisin DirecTV:ltä.

Kuva: Complexity Lähde: HLTV

 

Yhteisö