Historiallisen strategiasarjan Civilizationin taustatyö vaatii paljon asiantuntemusta, ja sitä tarjoaa mm. Tukholman yliopiston apulaisprofessori Andrew Alan Johnson. Hän on ollut mukana Civ VI:n New Frontier Pass -lisärin sekä Civ VII:n kehityksessä. Antropologin tehtävä on varmistaa, että historialliset yksityiskohdat vaatteista lähtien ovat kunnossa, mutta lisäksi hän on kirjoittanut artikkeleita Civilopedia-tietosanakirjaan.
Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan hänen ensimmäisellä työviikollaan Firaxisilla. Ensimmäinen työtehtävä oli tehdä syväsukellus Civiin pelaamalla, mikä oli pitkäaikaiselle fanille helppo nakki. Seuraavaksi hän ryhtyi kirjoittamaan Civilopediaan tietoa pelissä esiintyvistä historiallisista henkilöistä, ensimmäisten joukossa Bysantin pitkäaikainen keisari Basileios II.
– Ja ei muuta kuin tietokantaan. Ja minähän tosiaan yliajoin sen sitten kaikkien muiden tiedostojen päälle. Sinne meni koko kansio, ja kappas vain, kaiken tilalla oli vain pikku artikkelini Basileios kakkosesta. Siinä kaikki. Koko Civilopedia. Archer? Basileios. Egypti? Basileios, Johnson kuvailee PC Gamerin haastattelussa.
Tuhat vuotta sitten kuollut keisari ehti siis hetken aikaa hallita koko Civilization-universumia, ja samalla Johnson ehti luulla aikansa Firaxin leivissä loppuneen lyhyeen. Nöyränä hän tunnusti mokansa IT-osastolle, jonka kavereilta löytyi onneksi yksinkertainen pelastuskeino: varmuuskopiot.
– Se oli ensimmäinen todellinen kokemukseni pelisuunnittelusta, toteaa Johnson, joka on akateemisessa työssään tottunut siihen, että jos kentällä tehdyille muistiinpanoille sattuu jotakin, kaikki on aloitettava alusta.
Johnson toivoo voivansa vaikuttaa siihen, että Civilization-pelit toimisivat “porttihuumeena historiaan”. Antropologina hän haluaa opettaa pelaajille nippelitiedon sijaan historiallisten kehityskulkujen syy- ja seuraussuhteita. Hyvä esimerkki on jousiammunta, jonka pitkään historiaan ovat vaikuttaneet saatavilla olevat materiaalit sekä olosuhteet. Jousipyssyjä on valmistettu niin puusta kuin eläinten sarviluustakin.
– Täytyy ottaa huomioon vetolujuus. Pitää miettiä voimaa suhteessa liikkuvuuteen. Pitkäjousi toimii hyvin, koska tietynlaisen puun syyt tekevät siitä vahvan. Enemmän voimaa pienempään tilaan voi saada yhdistämällä materiaaleja eli liimaamalla yhteen luuta ja puuta ja sitten käyttämällä sitä ratsailta. Mutta jos mennään lämpimään ja kosteaan ilmastoon, nuo jouset katkeilevat, kuten mongolit saivat huomata.
Lähde: PC Gamer Kansikuva: 2K