Kansikuva artikkelille: Kuka nousee Pietarinkirkon parvekkeelle? Paavifutiksessa arvaillaan Franciscuksen seuraajaa

Kuka nousee Pietarinkirkon parvekkeelle? Paavifutiksessa arvaillaan Franciscuksen seuraajaa

Huomenna keskiviikkona Vatikaanissa kokoontuu konklaavi: yli sata kardinaalia lukitaan Sikstuksen kappeliin valitsemaan seuraavaa paavia. Valkoista savua odotellaan myös pelimaailmassa, sillä varsinkin italialiset ovat innostuneet pelaamaan verkkopeliä, jossa paavi Franciscuksen manttelinperijää veikataan kuin futisjoukkuetta.

Fantasiajalkapallopeli Fantapapa on temmannut mukaansa jo 75 000 pelaajaa kokoamaan oman kardinaalijoukkueensa. Kapteeniksi nimitetään kardinaali, jonka vahvimmin uskoo nousevan paaviksi. Maalivahdin paikan saa se, jonka mahdollisuuksiin ei juuri usko. Kun koko 11-henkinen tiimi on valittu, pelaajat voivat lisäksi esittää arvauksia uuden pontifex maximuksen paavillisesta nimestä, hänen poliittisesta suuntauksestaan, valintapäivästä sekä siitä, monennellako äänestyskierroksella päätös syntyy. Oikeista arvauksista saa pisteitä, ja pelaajat kisaavat liigan tapaan tulostaulukon kärkisijoista.

Kuva: Fantapapa

 

Pelin ovat kehittäneet Pietro Pace ja Mauro Vanetti, jotka saivat inspiraationsa vastaavista jalkapallo- ja laulukilpailupeleistä. He kertovat halunneensa tarkastella suurta ja historiallista tapahtumaa leikkisällä mutta kunnioittavalla otteella. Historiallisestikin pelillä on juurensa: ennen konklaavia ja etenkin sen kehittymistä nykyisenkaltaiseksi salamyhkäiseksi prosessiksi 1200-luvulla myös tavallisilla roomalaisilla oli ainakin teoriassa mahdollisuus vaikuttaa katolisen kirkon johtajan valintaan.

Fantapapassa pelaajien suosikkeihin kuuluvat tällä hetkellä ainakin italialainen kardinaalivaltiosihteeri Pietro Parolin, Bolognan arkkipiispa Matteo Zuppi sekä filippiiniläinen kardinaali Luis Antonio Tagle.

Lähde: PC Gamer / Euronews  Kansikuva: Fantapapa

Yhteisö