Yön NHL-kierroksella Tampa Bay ja Nikita Kucherov jatkoivat vahvoja esityksiään eikä Kingseille jäänyt kuin sivustaseuraajan rooli kotiluolassaan Staples Centrerillä.
Toronto kakoi veskariongelmiensa ryvettämänä ja jopa Minnesotasta oli käyttämään Leafsin akuutti oireyhtymä hyödykseen.
Yön kierroksella tehtiin myös upeita maaleja. Vai mitä sanotte tästä Buffalon Jeff Skinnerin tyylinäytteestä?
Suomalaiset olivat osallisina niin hyvässä kuin pahassa. Sinivalkoisina maalareina kunnostautuivat Floridan Aleksander Barkov, Minnesotan Mikko Koivu ja Carolinan Teuvo Teräväinen kahteen otteeseen, mutta vastaavasti Montrealin Jesperi Kotkaniemi törmäili yhteen Canucks-keltanokan Elias Petterssonin kanssa sillä seurauksella, että ruotsalaisella saattaa olla edessä pitempikin sairausloma.
Toronto – Minnesota 3-4
Sähäkän startin Wildia vastaan kotonaan Scotiabank Arenassa saanut Leafs johti reilun viiden minuutin jälkeen jo 2-0 kahdella Mitch Marnerin maalilla.
Ylimääräistä sähköä aiheutti ennakkotieto, että isännät joutuvat tulemaan toimeen ilman ykkös- ja kakkosveskareitaan, kun Frederik Andersenin korvannut Garret Sparks oli saanut harjoituksissa vedon maskiinsa kärsien aivotärähdyksestä.
Niinpä Leafs oli pakotettu nostamaan AHL:n Toronto Marliesista Michael Hutchinsonin ja Kasimir Kaskisuon rosteriinsa.
Floridasta juuri ennen vuoden vaihdetta treidatulla 28-vuotiaalla Hutchinsonilla on reilun sadan ottelun kokemus pääosin Winnipeg Jetsistä, joten mistään eilisen teeren pojasta ei ollut suinkaan kyse.
Wildin toivuttua shokkialusta se alkoi pikkuhiljaa kuroa Leafsin etumatkaa umpeen maali kerrallaan. Ensin Charlie Coyle ennen avauserän puoltaväliä ja sitten Koivu toisen erän alussa Hutchinsonin mentyä helposti jäihin nosti lätyn Leafsin maalin kattoon ja peli oli tasan.
Joulukuun alussa nimensä Leafsin uuteen jatkopahviin raapinut William Nylander karisti apinan selästään ja rikkoi kuparisen vasta kauden 12.nnessa pelissään siirtäen isännät euudelleen kuskin paikalle. Tätinsä siistimistä kutreista ei ollut ainakaan haittaakaan.
Wildille kaksi ensimmäistä osumaa passannut tehopakki Jared Spurgeon pisti kuitenkin pelin uudelleen tasoihin reilu minuuttia myöhemmin.
Zach Parise iski päätöserässä vielä vieraille voittonyytin. Osuma oli miehelle kauden 18:s reppu ja 35:s piste 38 otteluun. Tappio oli puolestaan Leafsille toinen peräkkäinen Scotiabank Arenassa.
Montreal – Vancouver 2-0
Montreal Canadiens palasi kuuden pelin vieraskiertueelta kotiluolaansa Bell Centreen, missä kohtasi Vancouver Canucksin, joka on tällä hetkellä evakossa KeyBank Centeristä U20-kisojen takia ja pelasi kuuden ottelun vieraskiertueensa viidennen pelinsä.
Canadiens löi Canucksin 2-0 Jordie Bennin ja Jonathan Frouinin maaleilla. Carey Price palasi taas askiin oltuaan sivussa pari viikkoa lapsensa syntymän takia juhlien jälkikasvua uudella nollapelillä. Kotkaniemi ja Joel Armia alustivat isäntien avausmaalin.
Vancouverin keltanokka Pettersson, joka valittiin keskiviikkona edustamaan joukkuettaan tammikuun päätösviikolla San Josessa järjestettävään All Stars-tapahtumaan loukkaantui toisessa erässä yhteentörmäyksessä Kotkaniemen kanssa, eikä palannut enää askiin.
Viime kaudella SHL:n mestaruuden Växjö Lakersissa joukkueensa tähtenä loistanut Pettersson iski NHL-uransa ensimmäisen hattutempun eilen Canadian Tire Centressä Ottawan verkkoon. Tarkempaa tietoa keltanokan alavartalovamman keston toipumisennusteista.
Los Angeles – Tampa Bay 2-6
Kuusi peräkkäistä voittoa ottanut ja ilman tappioita 15 ottelussa peräkkäin varsinaisella peliajalla pelannut Tampa Bay Lightning piipahti Staples Centerissä kyykyttämässä Los Angeles Kingsiä.
Tahtipuikkoa heilutti alusta asti 22 viime pelissään hurjat 47 (12+35) pistettä latonut Kucherov, joka oli kerännyt ennen tämänöistä otteluaan huikeat 65 (20+45) pistettä ja noussut itseoikeutetusti pistepörssin kärkeen.
Kucherov latoi tänään tauluun neljä pinnaa (1+3), mikä oli jo kolmas kerta viidessä pelissä, kun venäläislaituri on rohmunnut vähintään neljä pistettä samassa ottelussa!
Kaudesta 1996-97 lähtien on ainoastaan kolme muuta heppua pystynyt vastaavaan temppuun: Mario Lemieux (1996-97 ja 2001-02), Jaromir Jagr (1998-99) ja Nils Ekman (2005-06).
Kings ei pysynyt kotiluolassaan Tampan kyydissä alkuunkaan, kun vieraat karkasivat avauserässä kahdella kahden miehen ylivoimalla tehdyllä osumalla 2-0 johtoon.
Kucherov avasi joukkueensa maalihanat ja petasi vuorostaan toisen maalin Steven Stamkosin kanssa Brayden Pointille.
Tampan kolmannen maalin teki puolestaan Ryan Callahan, joka poimi talteen Jake Muzzinin harhasyötön karaten läpiajoon. Jonathan Quickilla oli toivoton tehtävä saada torjutuksi täydessä vauhdissa olleen Callahanin harhautusta.
Tampan Ryan McDonagh löysi reiän toisen erän avausminuutilla Quickin suojista ja vieraat kasvattivat johtonsa neljään maaliin.
Austin Wagnerin kavennusmaali Kingseille oli vain kylmää kahvia isännille.
Tampan viides maali oli Stamkosin käsialaa ja vieraiden kolmas ylivoimanyytti tänään.
Mathieu Joseph Tampasta ja Drew Doughty Kingseistä maalasivat vielä ja ottelun loppunumerot kirjattiin vieraille 6-2.
Illan/yön tulokset:
Toronto – Minnesota 3-4 (M: Koivu 1+0)
Boston – Calgary 6-4
Buffalo – Florida 4-3 (F: Barkov 1+1)
Philadelphia – Carolina 3-5 (C: Teräväinen 2+1, Aho 0+3, Mäenalanen 0+1)
Montreal – Vancouver 2-0 (M: Kotkaniemi 0+1, Armia 0+1)
NY Islanders – Chicago 3-2 ja
St.Louis – Washington 5-2
Los Angeles – Tampa Bay 2-6